Kaksplus.fi

tiistai 13. helmikuuta 2018

Mitä löytyy meidän jääkaapista?

Yleensä meidän jääkaapista löytyy muutakin kuin valo. Tämä johtuu siitä että ruokaa täytyy olla saatavilla varsinkin nyt kun omistaa lapsen. Ennen lasta ei ollut niin väliä löytyykö jääkaapista yhtään mitään. Sinkkuaikoina sieltä ei löytynyt edes valoa. 

Jääkaapista täytyy aina löytyä perus elintarvikkeet joita meillä on :

Maito
Oivariini
Juusto
Rahka
Luonnonjuqurtti

Näillä viidellä pääsee jo erittäin pitkälle. On kahviin maitoa, leivän päälle muukin kuin pyhäähenkeä ja Hermannille on välipalaa. Yleensä jääkaapistamme löytyy myös rehuja, erilaisia ja erinvärisiä rehuja. Hermannin lempparia on minitomaatit ja kurkku, niitä yleensä löytyy aina myös ruokalautaselta ja ihan vain naposteluun. Ja mun täytyy saada leivän päälle myös jotain rouskuvaa. Ruuan kylkeen yritän myös mahdollisimman usein jaksamisen tai viitsimisen mukaan tehdä salaattia. Raejuusto on myös yksi takuuvarma löytö. 

 
Jääkaappimme oven lokerikot on täynnä erilaisia salaatinkastikkeita ja majoneeseja, koska mä vaan yksinkertaisesti rakastan niitä. On ihana laittaa salaatin päälle jotain hyvää kastiketta eikä riitä että olisi vaan yhtä laatua. Tätä mun mies ei ymmärrä miksi niitä täytyy olla koko jääkaappi täynnä ja vielä kaikki on puoli tyhjiä.  

Jääkaapista löytyy myös erillisia yllätyksiä ja kätköjä. Puoliksi juotu pillimehu mistä on pilli jo hukka nimisessä paikassa. Homeelta maistuva halloumjuusto, kuusenkärkkäsiirappia, kurkkusalaattia mitä kukaan ei koskaan syö, silmätippoja, ananasmurskaa, erilaisia eri homehtumis vaiheessa olevia leikkeleitä ja paljon muuta. Yleensä löytyy myös Pepsi Maxia koska olen tämän syntisen juoman suurkuluttaja.

Jääkaapissa ei ole minkäänlaista loogista järjestystä vaan tavarat on siellä mihin ne on nyt satuttu laittamaan. Onneksi avatut maidot ja vihannekset löytävät useimmiten oikeille ja omille paikoilleen. Kai jääkaapissa on jokaiselle elintarvikkeelle omapaikkansa, missä on optimaalinen lämpötila tuotteen säilyvyyteen. Tähän asiaan en ole perehtynyt ja tuskin koskaan perehdyn.

Meidän perheessä syödään suht terveellisesti ja vältellen eineksiäja järkyttäviä sokeria määriä. Meidän jääkaapista harvoin einestä löytyy, paitsi aivan äärimmäisen tiukanpaikan tullen saarioisten äitien tekemää makaroonilaatikkoa. Meiltä ei ikinä löydy sokerijukurtteja, vanukkaita, eines hamppareita tai pizzoja tai nakkeja.

Uskallatko raottaa sinun jääkaappisi sisältöä?

torstai 1. helmikuuta 2018

Tilapäinen hoitovapaa

Hermanni tuli maanantai iltana kipeäksi. Todella kipeäksi. Piti jäädä tilapäiselle hoitovapaalle. Räkää tulee ihan jokaisesta reijästä mistä sitä vaan voi ikinä tullakkaan. Hermanni on ollu yllättävän terve,tai siis ihan super hyper terve. Se on ollut viimeks pois päiväkodista sairastelun takia viime syksynä kun sillä oli vähän nuhaa. Kai se on nuollut niin paljon kaikkia hyviä bakteereja pitkin hiekkalaatikoita. Toinen vaihtoehto on et meijän koti on täynnä hyviä bakteereja mitkä vaan lisää vastustuskykyä maailman pahuutta vastaan. 


Ollaan oltu Hermannin kanssa nyt 3 päivää kotona eikä tauti vieläkään näytä hellittämisen merkkejä. Pari yötä ollaan nukuttu tai siis ei olla nukuttu oikein yhtään. Pyöritty ja hyöritty. Milloin on noustu syömään ja milloin taas on noustu itkemään. Tai ihan ilman syytäkin. Ruoka ei ole maistunut sitten ollenkaan. Oonkin laittanut keittiönpöydälle noutopöydän mistä Hermanni saa käydä napsimassa just sitä mitä se haluaa,eli ei mitään. Oon tarjonnu karkkia, suklaata ja jäätelöä, ei maistu. Onneks se vähän puputtaa leipää ja juo paljon vettä. Hyvin sillä silti näyttää virtaa olevan kaikesta kuumeesta ja syömättömyydestä huolimatta. Välillä meijän koti on yks parkour rata, hypitään sohvalta ja milloin kaapin päältä. Hermannilla on varmaan ollut tai on kurkku kipeä kun sillä ei parina päivänä lähtenyt ääntä ollenkaan, mutta eipä se sen pölötystä estänyt. Päinvastoin! Mitä vähemmän ääntä lähti sen enemmän hänellä oli asiaa. 

Ollaan katottu ainakin viis miljoonaa videota youtubesta, 3 elokuvaa Netflix/Elisa viihteestä. Doria etsimässä, Minion elokuva ja Onneli ja Anneli. Kyhjötetty sohvan nurkassa peiton alla ja syöty juuri sitä mikä sillä hetkellä maistuu. Hermanni haluaa koko ajan vaan olla äidissä kiinni. Oli sitte yö tai päivä, äidissä on saatava olla kiinni. Oon saanu yliannostuksen ihokontaktia. Huomenna pääsen töihin ja aijon olla ainakin metrin päässä jokaisesta ihmisestä. Läheisyyskiintiö alkaa olla täynnä. Onneksi yhden työpäivän aikana se taas nollaantuu ja taas olen valmis olemaan lähekkäin 24/7! Taitaa Hermanninikin olla jo täynnä pelkkää äitin naamaan kun täytyy aina viheliäisesti käydä tökkimässä. 


Toivotaan että tää kavala tauti alkais pian hellittämään, muuten Hermannin pehmeä masu vähän pömppö ei kohta olekkaan niin pömppö vaan kuihtuu kun pyy maailmanlopun edellä. Ja koska olen äiti ihminen niin tämä tautihan ei äiteihin iske. Yleensä kaikki pöpöt kiertävät äidit kaukaa, koska jos äiti sairastuu koko maailma pysähtyy.

torstai 25. tammikuuta 2018

Pelon voittaminen

Oon jo monta vuotta miettinyt että nyt pitäis mennä. Mutta aina vaan oon sysänny sen ajatuksen jonnekkin aivosopukoiden kaatopaikalle, jonnekkin sinne minne sen voi taas hetkeksi unohtaa. Kun koko ajan on vaan tullut vuosia lisää on koko juttu alkanut vaivata ihan ahdistukseen asti. Aina toisinaan asia on noussut mieleen ja mahassa muljahtaa. Oon aina vaan odottanut että kyllä se ohi menee,kun nukkuu vaan yön yli. Ei se enää huomenna ole niin kipeä. Kaikki nämä vuodet oon yrittänyt tietoisesti unohtaa koko asian. Mutta tuli päivä kun kipu alkoi levitä korvaan asti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin varata aika hammaslääkäriin.

Mä pelkään hammaslääkäriä. Mä pelkään sitä niin paljon että oon 10-vuotta etsiny piilopaikkaan mihin mennä sitä piiloon. Se on kamalan pitkä aika. Sinä aikana suussa on voinut tapahtua vaikka mitä. Siellä voi pesiä vaikka lepakko. Hammaspeikot on saanu ihan rauhassa viettää kotibileitä. En käynyt raskausaikanakaan vaikka olisi suoraan päässyt kunnallisella jonon ohi. Ehei, eihän mulla silloin edes sattunut mihinkään. Sen varjolla ettei mihinkään ole sattunut oon vitkutellut ja kitkutellut tähän asti. Tyhmää, tiedän. Oon kuukausia käynyt läpi vapaita aikoja mutta ikinä en vaan saanut aikaa varattua.

Se kuinka paljon oikeesti pelkään tuli itsellekin vähän yllätyksenä kun se aika piti oikeasti varata. Hammassärky on jotain ihan kamalaa. Kyyneleet valu silmistä ja kädet oli niin hikiset että hiki melkein tippui norona lattialle. Sain kuin sainkin ajan varattua. Ja vielä ihan parin päivän päähän. Tunsin helpostusta. Näihin päiviin mahtui ahdistusta. Ihan yhtäkkiä saattoi muistua tuleva hammaslääkäri käynti mieleen jolloin yrjö kävi mutkan kurkussa. Iltaisin ei millään saanut unta kun hampaat vaan pyöri mielessä. Ja kun uni tuli näin unia kuinka mun kaikki hampaat revittiin juurineen irti tai että ne ihan vaan tippui suusta pelkästään suun avauksesta.

Vihdoin tuli the päivä. Aika oli vasta illalla joten oli koko päivä aikaa panikoida. Kävin ehkä noin sata kertaa mielessä läpi koko hammaslääkärissä käynnin. Kuinka menen sisään ovesta. Kuinka istun odotusaulassa. Sitten se kutsuu mut sisään. Mietin sanat miten kerron kivusta ja siitä kuinka mä pelkään. Kuinka istun siihen tuoliin ja se lasketaan alas. Kuinka mun hampaita kaivetaan ja se vihloo kallonpohjaan asti. Mietin kellon aikaa milloin viimeistään tämä kaikki on ohi.

Tyypillisesti sain pelätä lisää kun aika oli myöhässä 15 minuuttia. Tiedättehän sen tunteen, kun jännittää ja kyttää vaan kelloa koska on se aika. Eikä se odotettu asia tapahdukaan sillä samalla sekunnilla. Olin ihan varma että mä pyörryn siihen paikkaan. Jokainen ovensaranan ääni sai mut suoristamaan selkäni istuessani odotusaulassa. Jokainen ääni sain sydämen jättämään yhden lyönnin välistä. Jalat vispasi edes takaisin niin että siinä olisi kermakin muuttunut vaahdoksi. Vihdoin mut huudettiin sisälle. Olin niin jännityksestä jäykkänä että en muista mitään muuta kun hammsläärin sanat "Sua taitaa jännittää. Sen huomaa heti kun ihminen joka pelkää hammaslääkäriä astuu sisään."  Sen varmasti näki honoluluun asti. Käytiin läpi mihin sattuu ja miten sattuu. Heti kättelyssä tuli olo että mun pelko otetaan ihan tosissaan. Ei tarvinnut edes vaatia puudutusta kun sitä jo tarjottiin vaikka löydetty reikä oli pieni. Hammaslääkäri laittoi puudutuksen vielä pariin paikkaan ettei tunne yhtään mitään vaikka koko suu räjähtäis. Ja en kyllä tuntenut yhtään mitään. Koko oikea puoli oli kuin halvaantunut. Koko operaatio olikin todella nopeasti ohi. Hammaslääkäri selitti ihan koko ajan mitä tekee ja piti taukoja. Ja aina sai sanoa jos haluaa tauon. Koko suusta löytyi vain pari pientä reikää. Ei mitään katastrofia vaikka niinkin kauan viimeistä käynnistä. Kun vihdoin hammasläärituoli nostettiin ylös ja pääsin omille jaloilleni itkin melkein onnesta. Sanoinkin että oon varmaan maailman onnellisin hammasläärissä kävijä. Olo oli kun lottovoittojalla. Olin niin onnellinen että uskalsin vihdoin mennä. Hammaslääri oli ihan huippu ja seuraavalla kerralla ei tarvi enää yhtään pelätä. Suurin kiitos työkaverille joka suositteli juuri tätä lääkäriä mulle. Mulle joka pelkään hammaslääkäriä ihan kuollakseni. Mutta en enää, voitin mun pelon. Enkä edes kuollut.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Uhmakas matka päiväkotiin

Kirjoitin viime syksynä postauksen kuinka uhma on rantautumassa meidän perheseen sellaisen pienen Hiirulaisen mukana. Se mitä kirjoitin silloin, se kun kirjoitin että kaikki on ei. Se ei ollut vielä yhtään mitään. Meillä uhma on noussut seuraavalle tasolle. Tasolle 2.

Hermanni huutaa pulkan/rattaiden kyydistä "Tonne tonne! “ Välillä oon pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan kuunnella pulkassa istuvan suurvaltiaan toiveita, silloin kun ei oikeasti ole mitään väliä minne mennään. Mutta silloin kun ollaan oikeasti matkalla jonnekkin ja sinne jonnekkin olisi vielä hyvä päästä tiettyyn kellonaikaan mennessä on mahdotonta toteuttaa "Tonne, tonne!" toiveita, silloin mennään sinne minne äiti on päättänyt ja juuri siihen tahtiin kun tämä äiti haluaa.  Sehän ei käy. Se vaan ei käy. Silloin heittäydytään pulkasta pois oli vauhti mikä tahansa. Kova tai hiljainen, ei väliä.



Eilinen n matka päiväkotiin eli erittäin haastava ja uhmaa täynnä. Reppu ja Hiirulainen ei millään olisi mahtunut samaan pulkkaan,tai olisi jos Hiirulainen olisi saanut pitää repun selässä. Reppu vaan oli liian painava pienen 2-vuotiaan selkään. Koko poika ei edes pysynyt pystyssä repun ollessa selässä vaan Hiirulainen makasi puolet repusta pulkan ulkopuolella. Otin repun pois herran selästä ja pistin sen pulkan kyytiin. On hyvin hankalaa vetää pulkkaan jossa puolet lapsesta roikkuu pulkan ulkopuolella. Pistin vähän vauhtia pulkkaan jos vauhdin huuma veisi mennessään ja koko reppun olemassa olo unohtuisi. Tällöin Hiirulainen reppuineen päätti heittäytyä pulkasta lumiseen valkoiseen maahan. Ei auttanut vauhdin huuma. Oltiin onneksi jo aika lähellä päiväkotia. Noin 100 metriä. Tokaisin kovaan ääneen "Voi perse!" Samalla kun käännyin huomasin kohdallamme olevan Hiirulaisen tarhakaverin isineen. Vähän sarkastiseen mutta erittäin ymmärtäväiseen sävyyn hän toivotti hyvät huomenet ja käveli rattaita työntäen muina miehinä ohi.
Päiväkodille tullessa tokaisin että "Päästiinhän me tänne asti!" Samainen ohikulkeva isä sanoi "Niin ja elossa." Tosiaan ja kummatkin elossa. Äiti sekä poika.

Meidän matka päiväkotiin kotoa on naurettavan lyhyt. En hakua edes tietää minkälaisia meidän matkat olisi jos matka olisi yhtään sen pidempi mitä se on nyt. Mutta yksi asia on aivan varma PULKALLA EI ENÄÄ PÄIVÄKOTIIN MENNÄ. Tai jos mennään se johtuu siitä että rattaat on jäännyt kiinni lumikinokseen. 

maanantai 1. tammikuuta 2018

Hyvästi 2017!

Vuosi 2017 alkaa olla taputeltu pakettiin. Muistan vuoden takaisen postauksen, jossa olin valmis lähettämään koko vuoden 2016 timbuktuun. Entäs tämä vuosi? Olenko valmis lähettämään tämänkin vuoden Timbuktuun vai Antarktikselle? Ei, en ole. Vuosi 2017 oli kaikessa kauneudessaan hyvä. Voisinko sanoa että oikein hyvä.


Parasta tässä vuodessa on ollut nukkuminen. Meillä on vihdoin opittu nukkumaan. Ei aina kokonaisia öitä, mutta riittää että tutin saa suuhun. Uni on elintärkeää. Uni vaikuttaa ihan kaikkeen. Elämänlaatuun ja omaan mielialaan. Ehkä alan olla se normaali Niina enkä vaan se kiukutteleva ja itkevä. Unella on ollut suuri merkitys mun onnellisuuteen. Illalla on jopa ihanaa kaivautua peiton alle kun ennen oli vaan valmiiksi asennoitunut "kohta pitää herätä!" Talven tulokkaan ei tänä vuonna masentanut niin paljon kun yleensä. Nyt en oikeestaan ole edes ehtinyt hukata ajatusta tai jaarittella kuinka kamalaa on kun on talvi. 

2017.

Olen kiitollinen: Perheestä ja kaikista isovanhemmista. Mummo, Vaari,, Mummi, Nonna , Pappa <3


Hermannilla on alkanut mennä päiväkoti tosi hyvin. Se menee sinne ihan suht mielellään paitsi jos hän erehtyy luulemaan että ollaan menossa uimahalliin. Enemmänkin hankaluuksia on alkanut tulla kotiin lähtemisessä. Perhekkin on edelleen kasassa. Ja suuremmilta kriiseiltä on vältytty. Katse on suunnattu elämässä eteenpäin ja alettu miettiä oman asunnon ostamista. Fiksuahan se olisi. Kun vielä vuosi ollaan miehen kanssa yhdessä ollaan selvitty 3-vuoden vauvakriisistä. Alkaako parisuhteen kultavuodet uudestaan kun lapsi ylittää 3-vuoden maagisen rajan?

2018

Lupaan: Lopettaa jokapäiväisen herkkuttelun. Olla hyvä äiti ja parempi puoliso. 


Vuosi 2017 on sisältänyt huippu hyvän matkan Unkariin. Vähän hotelli lomailua Saimaalla, Flamingossa ja nyt uutena vuotena Kalastajatorpan Hilttonissa. Katsotaan mitä vuosi 2018 tuo tullessaan? Ollaan kyllä vähän makusteltu jos tänä vuonna ei lähdetäisikään mihinkään vaan kerättäisiin matkakassaa 2019 talven kaukomatkaan. Siihen asiaan vaikuttaa moni asia.


Tästä vuodesta tulee hyvänmielen vuosi. Tätä varten ostin tehtäväkirjan jonka avulla tästä vuodesta tulee hyvä. Ehkä jopa parempi kuin edeltäjästä. Mulla menee oikeestaan hyvin, vaikka välillä toki vituttaa mutta se on elämää.

Hyvää uutta vuotta 2018! Nauttikaa!

tiistai 19. joulukuuta 2017

HERMANNI HIIRULAINEN 2-VUOTTA!

Onko siitä jo 2-vuotta kun tulit? Loskaa satoi taivaan täydeltä. Silloin sinä päätit tulla. 20 minuuttia ennen puolta yötä.


Hermanni täyttää kaksi. Kaksi on ison pojan ikä mutta silti vielä ihan pieni äitin vauva. Toiset synttärit jo toista vuotta putkeen. Kun äiti on vähän hullu ja intohimoinen juhlien järjestäjä niin menihän näihin synttäreihin aikaa ja saattoi päähän kasvaa jopa pari harmaata hiusta. Koko edeltävä viikko täynnä joulujuhlia. Tanhun ja päiväkodin. Kiireestä huolimatta tässä sitä nyt ollaan. JUHLAT JUHLITTU! Ilmapallot roikkui kauniisti katosta ja tunnelmavalot toivat tilanteeseen sopivan tunnelman. Vielä tänä vuonna äiti sai päättää synttäriteeman, ensi vuonna Hermanni saa sitten ihan itse päättää. Pitäähän synttäreillä teema olla. Kaikki täytyy mätsätä haarukoista pöytäliinaan.




Juhlamenu 

Kakku
Suklaakakku
Minijoulutortut
Keksejä
Karkkia
Pastakanasalaatti
Vuohenjuustosnackit
Ilmakuivattukinkkupizza
Sipsiä


Hermanni kasvaa silmissä. Ehkä hän ei ihan kokreettisesti kasva koska 1-vuotis syntymäpäivien housut mahtuu edelleen jalkaan ja ovat aivan sopivat, mutta hän oppii. Koko ajan jotain uutta.


Hermanni on taitava tanssija. Balettitanssija tai nykytanssija. Musiikki on parasta ja se saa polvet notkumaan ja kädet vatkaamaan. Hermanni kiipeää. Oikeastaan ihan minne vaan, vaikka katolle jos kukaan ei estäisi. Hermanni istuu isojen poikien tuolissa. Osaa tulla ja mennä ihan itse ylös ja alas ja seistä henkeä uhmaten naama virneessä lusikka toisessa kädessään kuin kapellimestari. Hermanni osaa juosta ja todella kovaa. Hän osaa löytää hyviä piilopaikkoja ja olla hiljaa niin kauan että äiti on jo alkanut näppäilemään puhelimeen hätäkeskuksen numeroa, koska poikaa ei näy missään. Pian kulman takaa ilmestyy räkäsesti naurava poika. Hermanni on uhmakas ja verisesti loukkaantuja. Kun asiat ei mene halutulla tavalla hän juoksee itkien karkuun ja piiloutuu. Hermanni on loistava äidin ja isin pikkuapulainen. Osataan tyhjentää jo tiskinpesukonetta ja koota mukeja päällekkäin. Reippaasti osallistutaan isin kanssa pyykkien vientiin pyykkitupaan. Hermanni osaa nimetä asioita ja toistaa jokaisen kauniin ja rumankin sanan mikä vain suusta pääsee. Välillä puhetulva on niin iso ettei siitä saa mitään tolkkua mutta yritys on kova. Hermanni rakastaa oikeastaan kaikkia ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Hän pussailee jokaisen rakkaan ihmisen kumoon ja osaa ottaa kaikki huomioon.

Keskiviikkona 2-vuotis neuvolassa selviää kuinka paljon tai vähän sitä ollaan kasvettu ja läpäistäänkö neuvolan kaikki testit mitä nyt 2-vuotiaana pitäisi osata. Jännä nähdä!!

SUPER KIITOS KAIKILLE SYNTTÄRI VIERAILLE! HERMANNI JA KOKO PERHE KIITTÄÄ! ENSIVUONNA SITTEN TAAS.

maanantai 18. joulukuuta 2017

KOHTI JOULUA LUUKKU 18; LAPSI TUO JOULUN!

Kohti joulua on Kaksplussan blogiverkoston oma joulukalenteri, joka vie sinut lähemmäs joulumieltä. Jokaisella meistä on oma aiheemme, jokaiselle päivälle aina jouluaattoon asti. Laita siis tonttulakki päähän, ota kuppi sitä iki-ihanaa höyryävää glögiä ja inspiroidu siitä miten valmistella joulua yhdessä lasten kanssa tai löydä ideoita omaperäisiin itsetehtyihin lahjoihin ja koristeisiin. Testaa jouluherkkuja maistuvilla resepteillä ja bongaa myös vinkit onnistuneisiin joulukorttikuviin! 

Kurkkaa myös eilisen luukun numero 17 taakse. Mitä kuuluukaan Millamaisen perheen jouluperinteisiin? Linkki blogiin: Millamainen

Tässä minun luukku, luukku numero 18. 18.12.2015 minun joulut muuttui taas merkityksellisiksi. Silloin syntyi pieni Hermanni vauva joka toi taas sen tunteen että nyt on joulu. Meidän oma joululahja!

Muistan sen tunteen kun tuli se joulu kun joulu vaan ei enää tuntunut yhtään miltään. Ihan sama olisko ollu maanantai aamu, jouluaatto vai juhannus. Ei tuntunut yhtään miltään. Yrittää kovasti saada joulumieltä kuuntelemalla joululauluja ja laittaa kotia vähän joulusempaan kuntoon. Sitä mun pientä 32 neliöistä yksiötä. Mutta joulumieltä ei vaan näy eikä kuulu. Mikä on se musta ikähaarukka kun joulu ei tunnu miltään!? Eikö joulu tunnu miltään yksin? Vai onko kyse siitä ettei siitä edes nuorena sinkkuna välitä?


Kaikista eniten joulusta nauttii lapset. Lapset on ne ketkä saavat joulufiiliksen nousemaan kohti ääretöntä ja sen ylikin. Lapset odottaa joulua kuin kuuta nousevaa ja tunne tarttuu paatuneimpaankin aikuiseen. Se into ja jännitys on ihan käsin kosketeltavaa. Lasten kanssa lauletaan ja tanssitaan joulumusiikin tahtiin. Tiptappia kymmenennen kerran putkeen. Juhannuksen jälkeen aletaan laskemaan päiviä jouluun. Kun rakentaa insinöörinlailla hiki hatussa tonttu ovea alkaa pikku hiljaa itsekkin uskomaan että kyllä sieltä joku kurkkii.

"Mun joulu intoa on viime vuosina varjostanu kahden elämäni tärkeimmän ihmisen poissaolo. Ne jotka teki mulle sen joulun, jotka loi ne perinteet. Ei oo vanhempia, eikä lapsuudenkotia johon jouluna taas mennä, jossa pöydät notkuu jouluherkkuja. Onhan se joulu perinteisesti kumminkin perheen yhdessä olon aikaa.  Josefinan synnyttyä oon halunnu tehä hänen jouluista ihania ja muistettavia. Ja innostunut tästä jouluhössötyksestä samalla vähän itsekkin taas. "  
Jonna 26v ja Josefina 1.

Joulu sai uuden käsityksen kun sain oman lapsen. Ensimmäinen joulu nyt meni vielä synnytys sumussa mutta viime joulu sai jo joulumielen nousemaan suun pieliin ja mieliin. Saatiin yhdessä touhua joulua. Mikä ihanempaa kuin rakentaa omalle lapselle se oman näköinen joulu mitä voi sitten isona muistella. Ostaa lapselle  joulukalenteri, se kaikista isoin ja hienoin. Ja mummot ostaa vielä pari lisää. Meillä joka aamun paras hetki on joulukalenterin avaaminen. Se ilon ja onnen määrä kun aamulla kaivetaan joulukalenteria esiin. Siinä pysyy itsekin kärryillä missä päivässä ollaan menossa. Saa hyvällä omalla tunnolla ostaa kaikki ne ihanat hittilelut ja seistä tuskan hiki otsalla kauppakeskuksen kassajonossa miljoonan muun ihmisen kanssa. Paketoida lahjat salamyhkäisesti illan pimeydessä ja piilottaa komeron perimpään nurkkaan. Leivotaan yhdessä pipareita ja syödään puolet taikinasta ennen kuin ollaan saatu painettua yhtään piparia. Koristellaan ne ranskanpastilleilla tai niillä mitä ei vielä olla ehditty tunkea suuhun. Piparit tuoksuu erityisen joulusilta.  Milloin ennen lasta oon edes leiponu pipareita? 


Koristellaan yhdessä kuusi kaiken maailman ihanilla ja imelillä väreillä jotka eivät yhtään sovi moderniin ja skandinaaviseen sisustukseen mutta ei sen jouluna niin väliä. Joulun odotuksen kruunaa lapsen päiväkodin/harrastuksen ym joulujuhla joka viimeistään saa joulumielle. Se pieni tonttu muiden pikku tonttujen joukossa esiintymässä vaikka yhtään sanaa ei osaa.
Jouluaattona etsitään mantelia sormin joulupuurosta. Esitetään suu pyöreänä hämmästynyttä kuinka se joulupukki on osannut tuoda juuri oikeat lahjat ja vielä juuri oikealle ovelle. Omilla lahjoilla ei tässä vaiheessa ole enää mitään väliä koska se tuike mikä lapsen silmistä paistaa lahjapakettien ja narujen keskeltä on paljon tärkeämpi. Puetaan ihka uudet juuri lahjapaketista saadut pyjamat päälle ja käperrytään sohvan nurkkaa ihailemaan ja nauttimaan joulusta jota me yhdessä lapsen kanssa elimme koko joulukuun luukku kerrallaan. Pakko se on myöntää, lapsi on tuonnut mulle uudestaan sen joulufiiliksen jonka joskus kadotin. Sinä pieni joka ympyröit lelulehdestö jokaisen lelun olet tuonnut joulun, et vain minulle vaan varmasti myös mummoille ja papoille. Hyvää,ihanaa ja lapsenmielistä joulua jokaiselle. Oli lapsia tai ei kyllä sen joulumielen jostain voi löytää.

Huomisen luukun teille raottaa Onnellinenperhe aiheenaan Jouluiset sytykesipsit. Saa nähdä voiko niitä syödä?