Huh. Vauva arki. Ei oo helppoa. Eikä myöskään tylsää. Yks toikkosta kylläkin mutta eipä ihan hirveesti tuu kelloa vilkuiltua. Päivät menee itseasiassa aika nopeesti. Syödään,nukutaan,itketään, väännetään turun sinappia ja viihdytetään milloin milläkin ihhahhaan ja tuiki tuiki tähtösen yhdistelmällä. Ja sama rumba alusta noin joka kolmas tunti oli sitten yö tai päivä,ei niitä oikeen erota toisistaan. Kuulostaa aika ihanalta.. Huh... Prioriteettit on elämässä vähän muuttunu. Kylläpä tulee hyvä mieli puklauksesta,röyhtäsystä ja vatsan toiminnasta. Kyllä täällä oltiin ku lottovoitto saaneita kun vauva huus mahaan koko päivän ja sitten illalla tärähti vaippaan sellasset casablancat että isi ja äiti heitti yläfemmat ja tanssi voiton tanssit päälle. Maxikin sano ettei oo koskaan ollu niin onnellinen kakasta. Ihan uskomattomista asioista sitä nykyään tuleekin onnelliseks.
En edes muista koska olisin nukkunu kokonaista yötä putkeen. Raskausaikakin meni yöt jääkaapilla tai vessassa juosten. Mutta siihen tottuu. 3 tuntia yhtä jaksoista unta riittää jo täyttämään tarpeellisen unen määrän. Pieni muotoinen väsymys ja mylläävät hormoonit ei kyllä ihan sovi yhteen. Voi naurattaa ja itkettää samaan aikaan. Pieni muotoista baby bluesia havaittavissa.
Tavaroita on siellä täällä kun ei niitä aina kerkee viedä takas omille paikoilleen. Meijän maalaisromanttinen sisustus on vaihtunu tyyliin hallittukaaos. Kakkavaippa keittiön pöydällä on ihan ok. Äitin hajuvesi on merkiltään "Herkun puklu ja paska". Sellasta se vauva arki on.
Oon kerenny tässä jo käymään uuden mutkan sairaalassa kun viime lauantaina yhtäkkiä nous vaan kuume. Meinasin jo että otan vaan buranan että kyllä se siitä mut joku viisas ääni sano mun pään sisällä että kannattaa käydä näytillä. No tulehdusarvot oli taas noussu ja olin pari yötä antibiootti tipassa. Vauva oli kotona isin ja mummin kanssa. Oli kyllä maailman syyllistynein olo, ihan ku olisin tehny maailman suurimman rikoksen makaamalla sairaalassa YKSIN. Vaikka tiesin että vauvalla on tosi hyvä olla kotona. Mutta oon nyt äiti ja kuvittelen että mun pitäis nyt huolehtia ihan kaikesta vaikka vauvalla on maailman paras isi. Pitäis yrittää olla vähän enemmän relax eikä kuvitella olevansa joku super mutsi. Ehkä tääkin vaihe menee jossain vaiheessa ohi.
Vatsa on edelleen aika kipeä ja ihan pelkkää löllöä sitä on melkein terapeuttista löllötellä. Ei paljon pysty kävellä niin ala vatsaa alkaa pakottamaan. Sama homma housujen kanssa, en tiiä koska voin pitää normaaleja housuja kun vähänkin kiristää se kostautuu illalla järkyttävänä maha kipuna. Urheilla tekis mieli mutta aika näyttää. Ilkeetä on myös se että en tunne pissahätää vasta kun muistan että en oo aikoihin käyny vessassa.
On kyllä ollu vaikka minkälaista vastoin käymistä tässä. Mua väsyttää mutta kaikki on ton vauvan arvosta. Se on maailman paras tyyppi ikinä. On varmaan hirvee klisee ja lapsottomia vituttaa kun sanon että rakkaus omaa lasta kohtaan on maailman suurin rakkaus ikinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti