Kaksplus.fi

maanantai 28. maaliskuuta 2016

En oo nukkunu vuoteen.

Hermanni on nukkunu nyt 3 tuntia. Mä en yhtään. En vaan saa unta vaikka oon niin väsyny etten tiedä miten päin olisin.

Kohta tulee vuos siitä kun raskaustesti näytti plussaa. Sen plussan jälkeen en oo nukkunu yhtäkään yötä ilman heräämistä. On herätty oksentamaan,on herätty ties minkälaisiin kipuihin,närästykseen, jatkuvaan pissahätään ja vikat raskaus kuukaudetkin pelotti niin paljon että ei se uni vaan millään ottanu tullakseen. Ja raskauden jälkeen on heräiltykkin sitten sitäkin enemmän.

Miltä se sitten tuntuu? Ei yhtään miltään. Sitä elää vaan aamusta iltaan. Aamulla toivoo että olis jo ilta ja illalla toivoo että olis jo aamu. Sitä vaan elää ajattelematta yhtään mitään muuta kuin että pysyis hengissä ja että Hermanni pysyis hengissä. Välillä tuntuu että ei jaksa edes suuta avata. Aivot ei osaa enään edes muodostaa lauseita. Koko päivä menee vaan ihan rutiinilla.

Ennen lasta sitä odotti viikonloppua koska silloin ties että silloin saa nukkua niin pitkään ja hartaasti kun haluaa. Nyt sitä ilta toisensa jälkeen käy nukkumaan  ja takaraivossa naksuttaa että kohta pitää taas herätä ja sen heräämisen jälkeen pitää taas herätä. Nuku silloin kun vauva nukkuu on maailman paskin neuvo ikinä. Ei se uni vaan tule silleen sormia napsauttamalla. Tai jos kerkee mennä makuuasentoon vauva kyllä aistii sen kuudennella aistillaan.

Mutta sitä tää on vauva arki. Oikee mammaloma,pelkkää ihanaa kotona makaamista. Iso PYH! Ihan varmasti rankinta aikaa mun elämässä tähän mennessä.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Minä, Hermanni jo 3kk!

Mä olen Hermanni. Tänään tasan 3kk vuotta tai oikeastaan kuukautta.
3kk neuvolassa ei vielä oo käyny koska aika on peruttu jo kaks kertaa. Se ei kyllä haittaa koska oon kuullu villiä huhua että siellä saa piikin kinkkuun. Mutta äiti osaa kyllä kertoa strategiset mitat.



                                                                Pään ympärys: ISO
                                                                Paino: PALJON
                                                                Pituus: alle metrin. 


Osaan kääntyä mahalta selälleen mutta en selältä mahalleen ja sekös mua alkaa hermostuttaa silloin mä huudan. Mulla on jo super vahva niska ja kannattelen sitä näin.
Haluaisin myös kovasti nousta jo istumaan. Pää punasena yritän ja yritän mutta ylös en pääse silloinkin mä huudan. Omistan kolme leukaa koska mulle maistuu niin hyvin ruoka. Kun mulla on kova nälkä mä huudan. Ollaan äitin kanssa maisteltu jo ihan pikkusen uusia makuja esim mangoa,luumua,päärynää,bataattia ja mun ykkös suosikkia perunaa. Uudet maut saa mut nauramaan ja heiluttamaan käsiä vimmatusti. Oon hyvä syömään mulle maistuu oikeestaan ihan kaikki vaikka koiran karvat. Kun mua väsyttää silloin mä huudan. Silloin mä huudan ihan extra lujaa. Mä oon kova huutamaan. Äiti on onkin antanu mulle lempinimen Mr.Sunshine! Äiti on välillä sen näkönen että sen pää räjähtää. Olis vaan ihan relax! Tässä kuvassa mä huudan niin että ikenet vilkkuu.
Osaan mä hymyilläkkin aina silloin tällöin. Tässä siitä elävä todiste....

Oon alottanu jo pari harrastustakin. Joogan ja uinnin. Rakastan vettä ja uimista. Vaahtokylpy on ehdottomasti mun suosikki juttu. Joogassa osaan vääntää itteni jo nukkuva banaani asentoon. Isi sano että se jooga on sellasta homojen hommaa.

Uimari.


Nukkuva Banaani. 

Ikenet on ikävästi jo alkanu kutittamaan sen takia multa 
valuu kuola kun vesikauhuselta koiralta. 
Haluaisin pistää suuhun esim tän paidan.
Mun tärkein ja rakkain lelu on Leena lehmä, Senkin mä haluaisin syödä. 

Ja tässä viimisessä kuvassa mä vaan yritän pidättää
pierua! 




Voisin vaan todeta että mun elämä on aika herkkua. 

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Mamman itsetunto kuntoon osa1

On katsottu peiliin ja itketty. Välillä tai siis usein tekis mieli myös oksentaa kun oma peilikuva ei miellytä,ei sitten yhtään. Raskausaikana tuli kerättyä ihan kiitettävästi kiloja. Niistä tähän päivään mennessä on selätetty 20kg ja noin 4kg vielä jäljellä. Vauvahan on tärkein,sehän on itsestään selvyys mutta on myös tärkeetä että mulla olis hyvä olla itteni kanssa. Mun itsetunto on niin huono että tulen olemaan tyytyväinen itteeni ehkä noin EN KOSKAAN. No ei kai. Mutta kyllä jostain nurkan takaa se voittaja fiilis jo kurkkaa kun huomaa että kyllähän tää tästä pikku hiljaa. Nimenomaan pikku hiljaa,sen kun sais omaan päähänkin että jos on 9kk kantanu ja kasvattanu sisällään pikkuihmistä niin ei siitä nyt vaan yhdessä yössä olla kunnossa. Simsala bim! Ja mulla ei synnärille jääny varmaan yhtään kiloja korkeintaan istukkaja saalistaa verta. Kaikki lässyttää siitä kuinka pitäis antaa ittellensä armoa. Mä en anna. Mä en jää sinne sohvan nurkkaan tekemättä mitään. Paitsi kerran viikossa silloin mulla on herkkupäivä. Syön ihan mitä silloin tekee mieli. Yleensä alan herkkupäivän suunnittelun jo hyvissä ajoin. Ja sen herkun pitää olla hyvää. On tyhmää syödä turhia kaloreita jos ruoka ei oo ees hyvää. Muina päivinä syön ihan normaalisti raejuustoa, ananasta,tonnikalaa,rapina leipää ym.


Mulla on kova yritys päästä johonkin kuntoon. Pitkiä matkoja en pysty kävellä koska musta tuntuu että mun häpyluu on murtunu. Poljen yrjö kurkussa HIIT reeniä kuntopyörällä. Se ei satu mihinkään. Ihan huippu treeni. Lyhyt ja ytimekäs mutta niin rankka että puuskutan sen jälkeen vielä pari tuntia. Hermanni nauraa mulle vieressä että "Polje Mamma Polje!" Sen jalat käy samaan tahtiin kun mun. Hänkin luulee ajavansa jotain pyörää tai sitten vaan myötätunnosta on hengessä mukana. Käsipainotki on tullu jo mukaan kuvioihin ja yllättävän nopeesti ne lihakset muistaakin että missä niitten paikka joskus oli. Ja se jos mikä antaa lisä motivaatiota. Hermanni ei vielä käsipainoja osaa käyttää mutta Hermanni toimii välillä oikein hyvänä kahvakuulana. Teen kaikkia muita lihasryhmiä paitsi vatsoja niitä en uskalla vielä tehä. Oon harkinnu fyssarillakin käyntiä että sais vähän tietoa missä ne vatsalihakset nyt menee vai meneekö ne yhtään missään. Ja jos joku personaltreineri lukee tätä mulle voi tehä kuntoohjelman mikä ei sisällä vatsojen tekemistä.

Esbelt tukivyökorsetti on ollu ihan ykkösjuttu. Housut ei hierrä sektioarpea,tukee selkää mikä on mulla muutenki niin notko,ilmaa ei kerry mahaan ja 3 viikon käytön jälkeen vyötäröstä on lähteny 8 senttiä. Ja en saa tästä myyntipuheesta mitään osinkoja mutta se kapistus on ihan hintansa väärti. Sillä saa löysän vatsanahkankin piiloon. Sitä vatsanahkaahan ei saa pois minkään näkösellä reenillä jos se päättää jäädä. Ainut paikka siihen sitten on Tiina Jylhä ja Tallinna. Aika näyttää mitä sille lörpykälle tapahtuu. Rasvan saa poltettua mutta se nahka on eri juttu.

Teen tän kaiken itteni takia. Urheilusta tulee ihan mielettömän hyvä olo. Heti kun taas raskauden jälkeen pääsin taas urheilun pariin mun elämän ilo ainakin
kolmin kertastu kerta heitolla. Haluan "oman" kroppani takas kyllä vähän ton miehenkin takia ettei sen tarvi kääriä mua johonkin lakanaan että kehtaa viedä mua ihmisten ilmoille. Ei se niin ajattele eikai kukaan voi ajatella vasta synnyttäneeestä äidistä/vaimosta sellasta paitsi juurikin se äiti ite ja joku 15v jannu.. Sitä paitsi mä oon vasta 24-vuotias jos nyt en tee omalle kropalle mitään niin koskas sitten? Oon liian nuori jäämään sohvan pohjalle syömään suklaata. Ne äitiyden välttämättömät ja lähtemättömät muutokset raskausarvet ja se lörppönahka kertoo vaan elämästä ja siitä että oon tuonnu tähän maailmaan jotain ihan todella ihmeellistä. Meille lapsen, Meidän vanhemmille lapsenlapsen, Super kummeille kummilapsen ja joillekkin uuden sukulaisen.


   Ja tässä minä tänään!
 Palataan itsetunnnon kuhotus projektin tuloksiin taas kuukauden päästä.