Mamman itsetunto kuntoon osa1

On katsottu peiliin ja itketty. Välillä tai siis usein tekis mieli myös oksentaa kun oma peilikuva ei miellytä,ei sitten yhtään. Raskausaikana tuli kerättyä ihan kiitettävästi kiloja. Niistä tähän päivään mennessä on selätetty 20kg ja noin 4kg vielä jäljellä. Vauvahan on tärkein,sehän on itsestään selvyys mutta on myös tärkeetä että mulla olis hyvä olla itteni kanssa. Mun itsetunto on niin huono että tulen olemaan tyytyväinen itteeni ehkä noin EN KOSKAAN. No ei kai. Mutta kyllä jostain nurkan takaa se voittaja fiilis jo kurkkaa kun huomaa että kyllähän tää tästä pikku hiljaa. Nimenomaan pikku hiljaa,sen kun sais omaan päähänkin että jos on 9kk kantanu ja kasvattanu sisällään pikkuihmistä niin ei siitä nyt vaan yhdessä yössä olla kunnossa. Simsala bim! Ja mulla ei synnärille jääny varmaan yhtään kiloja korkeintaan istukkaja saalistaa verta. Kaikki lässyttää siitä kuinka pitäis antaa ittellensä armoa. Mä en anna. Mä en jää sinne sohvan nurkkaan tekemättä mitään. Paitsi kerran viikossa silloin mulla on herkkupäivä. Syön ihan mitä silloin tekee mieli. Yleensä alan herkkupäivän suunnittelun jo hyvissä ajoin. Ja sen herkun pitää olla hyvää. On tyhmää syödä turhia kaloreita jos ruoka ei oo ees hyvää. Muina päivinä syön ihan normaalisti raejuustoa, ananasta,tonnikalaa,rapina leipää ym.

Mulla on kova yritys päästä johonkin kuntoon. Pitkiä matkoja en pysty kävellä koska musta tuntuu että mun häpyluu on murtunu. Poljen yrjö kurkussa HIIT reeniä kuntopyörällä. Se ei satu mihinkään. Ihan huippu treeni. Lyhyt ja ytimekäs mutta niin rankka että puuskutan sen jälkeen vielä pari tuntia. Hermanni nauraa mulle vieressä että "Polje Mamma Polje!" Sen jalat käy samaan tahtiin kun mun. Hänkin luulee ajavansa jotain pyörää tai sitten vaan myötätunnosta on hengessä mukana. Käsipainotki on tullu jo mukaan kuvioihin ja yllättävän nopeesti ne lihakset muistaakin että missä niitten paikka joskus oli. Ja se jos mikä antaa lisä motivaatiota. Hermanni ei vielä käsipainoja osaa käyttää mutta Hermanni toimii välillä oikein hyvänä kahvakuulana. Teen kaikkia muita lihasryhmiä paitsi vatsoja niitä en uskalla vielä tehä. Oon harkinnu fyssarillakin käyntiä että sais vähän tietoa missä ne vatsalihakset nyt menee vai meneekö ne yhtään missään. Ja jos joku personaltreineri lukee tätä mulle voi tehä kuntoohjelman mikä ei sisällä vatsojen tekemistä.

Esbelt tukivyökorsetti on ollu ihan ykkösjuttu. Housut ei hierrä sektioarpea,tukee selkää mikä on mulla muutenki niin notko,ilmaa ei kerry mahaan ja 3 viikon käytön jälkeen vyötäröstä on lähteny 8 senttiä. Ja en saa tästä myyntipuheesta mitään osinkoja mutta se kapistus on ihan hintansa väärti. Sillä saa löysän vatsanahkankin piiloon. Sitä vatsanahkaahan ei saa pois minkään näkösellä reenillä jos se päättää jäädä. Ainut paikka siihen sitten on Tiina Jylhä ja Tallinna. Aika näyttää mitä sille lörpykälle tapahtuu. Rasvan saa poltettua mutta se nahka on eri juttu.

Teen tän kaiken itteni takia. Urheilusta tulee ihan mielettömän hyvä olo. Heti kun taas raskauden jälkeen pääsin taas urheilun pariin mun elämän ilo ainakin

kolmin kertastu kerta heitolla. Haluan "oman" kroppani takas kyllä vähän ton miehenkin takia ettei sen tarvi kääriä mua johonkin lakanaan että kehtaa viedä mua ihmisten ilmoille. Ei se niin ajattele eikai kukaan voi ajatella vasta synnyttäneeestä äidistä/vaimosta sellasta paitsi juurikin se äiti ite ja joku 15v jannu.. Sitä paitsi mä oon vasta 24-vuotias jos nyt en tee omalle kropalle mitään niin koskas sitten? Oon liian nuori jäämään sohvan pohjalle syömään suklaata. Ne äitiyden välttämättömät ja lähtemättömät muutokset raskausarvet ja se lörppönahka kertoo vaan elämästä ja siitä että oon tuonnu tähän maailmaan jotain ihan todella ihmeellistä. Meille lapsen, Meidän vanhemmille lapsenlapsen, Super kummeille kummilapsen ja joillekkin uuden sukulaisen.

   Ja tässä minä tänään!

 Palataan itsetunnnon kuhotus projektin tuloksiin taas kuukauden päästä.