Kaksplus.fi

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Hercules 8kk

Hermanni on jo 8kk. Ylikin en vaan oo ehtiny kirjottaa mitään tästä välietapista kun on ollu koko ajan niin kamala kiire. Kiire minne? No esim kasvattamaan pyllyä ja litistää vatsaa,miettiä että mitähän VHH ruokaa sitä seuraavaks söis ja kiire ettei tästä ihanasta kodista katoa tämä hallittu kaaos. Äideillä on aina kiire.


Hermanni on jo iso poika. Hermanni istuu pinkillä potallaan ja vääntää sinne jo asioita, isoja ja pieniä. Hermanni käyttää isojen poikien tarralenkkareita ja syö aikuisten puuroa iltapalaks. Hermanni lyö pään lattiaan ja nousee ylös itkemättä. 
Ei siis enään mikään pikkuvauva. Pikkuvauvat kuulostaa muuten ihan possuilta joilta leikataan kaulaa katki. Mut ei siinä Hermanni kuulostaa palosireeniltä.


Hermanni on
8,3kg
71cm. Jos oikein muistan. En jaksa nostaa persettä tästä sohvalta että menisin tarkistamaan. Olen tässä. Nyt kun saan vaan olla. Hermanni nukkuu.

Hermannia kehuttiin neuvolassa sosiaaliseksi lapseksi. Vai oliko se kehu vai kiertoilmaisu lauseelle "Lapsesi on ylivilkas!" Hermanni haluaa aina että hänet huomataan. Odotushuoneessa meijän viereen istu raskaana oleva nainen. Kun se ei ottanut Hermannia huomioon. Hermanni katto sitä ja huus ÖÖÖ! Hermanni sai huomionsa.
Neuvolalääkärille Hermanni näytti ihan kaiken minkä osaa. Taputti käsiä yhteen,konttas vasempaan ja sitten oikeaan ja pyöri ympäri. Ihan ku pieni koiranpentu. Hermanni nauraa räkätti ku lääkäri katto lampulla silmiä. Varmaan luuli että se on joku piiloleikki kun toinen silmä on piilossa. Kun Hermannilta kysyttiin "Onko isi töissä?" Väänty alahuuli rullalle ja tuli itku. Isi sana oli vähän liikaa kun Hermanni on sellanen isin poika. Kuunneltiin sydäntä ja katottiin korvat Hermanni ei päästäny inahdustakaan. Hymyili vaan! Hänhän oli kuitenkin siinä kaiken keskipisteenä ihan sama mitä siinä tehdään. Loppujen lopuks Hermanni istu jo lääkärin sylissä ja kirjas yhdessä tärkeitä tietoja.
Ai että mä olin ylpee! Mä olin tukahtua ylpeyteen kun Hermanni oli niin reipas. Se oli ihan uskomattoman reipas. Silloin iski myös tunne siitä ehkä me ollaankin osattu kasvattaa se ihan hyvin. Kun Hermanni on niin ulospäin suuntautunu ja kontaktia ottava niin ehkä sille ei jäänytkään mitään traumaa itkuisesta vauva ajasta. Siitä ajasta kun äiti ja Hermanni itki kilpaa. Ehkä siitä tuleekin tavallinen ihminen. Tavallisen epätavallinen Hermanni poika.



Mun äitiysloma loppu eilen. Tänään alko mun kesäloma. En siis enää ole äitiyslomalla. Kohta töihin. En edes enään muista mitä se on paitsi sen että se ei vissiin kamalan paljoa eroa tästä mitä kotona teen ja siellä saa juoda rauhassa kahvia ehkä ja puhua aikuisille ihmisille aikuisten juttuja. Mut täytyy varmaan perehdyttää uudestaan. Onneks mulla on aika ymmärtäväisiä työkavereita.

Jatkan lomailua ->

maanantai 22. elokuuta 2016

Kuka pelkää pöpöjä?

Mä en henkilökohtaisesti pelkää pöpöjä. En villakoiria lattialla enkä koiran karvoja vauvan suussa. Välillä kun tutti tippuu maahan pyyhin sen vaan paidan kulmaan joka voi olla jopa likasempi kun se itse maa johon se tippui. En pikkuvauva aikana steriloinu pulloja päivittäin, käsin pesin. Nykyään pesen ne koneessa niissä saattaa olla pieni muotoinen fairinen sivumaku. En pelkää nuhaa en pientä enkä suurta. Niitä tulee jos on tullakseen. Ja parempi tullakkin miten muuten saa sen pienen bakteerikannan kasvamaan kun uhmaamalla niitä pöpöjä. Jos kasvattaa lastaan lasipurkissa ne pikkunuhat saattaa vaan tulla moninkertaisena sitten kun ne tulee ja nehän jossain vaiheessa kyllä tulee vaikka lapsi on yritetty siellä lasipurkissa pitää.


Hiekkalaatikolla hiekka menee suoraan suuhun. Kilo tolkulla hiekkaa missä voi olla vaikka kissan pissaa. Miten sen estät? Et mitenkään. Paitsi voi olla laittamatta lasta hiekkalaatikolle tai laittamalla lapselle vaikka suukapulan. Kyllä nyt jokaisen vauvan täytyy kissan pissaa kerran elämässä päästä maistamaan. Kuralätäköstä kurottaudutaan juomaa vettä niin että koko naama on kuran peitossa. Ja se vesi sataa taivaalta yllätys läpi kaikkien ilman saasteiden. Miten estät? Älä mene vesisateella ulos!

Entä päiväkoti? Sinne ei ainakaan kannata viedä. Siellä leviää kaikki kun kulo valkea. Ripulit,oksennustaudit,kihomadot,täit,enterorokko,vesirokko,pusutaudit ihan kaikki.  Vesirokko on ehkä parhain tauti ikinä! Oon ihan valmis viemään Hermannin leikkimään vesirokkoisen kanssa niin tuleepa sekin tauti sairastettua pois. Mitä isompi sen kamalampi se on. Ite sairastuin sen vauvana niin ei muistikuvia kyseisestä taudista ole.

Mutta terve järki käyttöön! Jos toisesta päästä lentää linnunlöysä ja toisesta yrjö niin sitten voi jo punnita eri vaihtoehtoja esim laittaako lapsen hetkeksi lasipurkkiin sairastamaan vai viekö hoploppiin jossa ei kohta vessat riitä siitä yrjö määrästä? Jos mun lapsella on kihomatoja haluanko että naapurin Salama-Seepra imee Hermannin sormia jolla se on just rapsuttanu kutiavaa pyllyä? En halua. Haluanko että Hermanni hieroo silmiään yhteen silmätulehdusta sairastavan Onerva-Kanervan kanssa? En halua!
Jotkut lapset vaan sairastaa enemmän kun toiset. Oli sitten täysimetetty ja pumpattu täyteen vasta aineita tai pullovauva joka saa vasta aineet lattialla pyörineestä pullosta jota koirakin kävi ohi mennen lipasemassa. Lapsi nyt vaan tutkii asioita suullaan ja sille asialle ei voi mitään.

Jos jokainen lapsi kasvatettais lasipurkissa tän maapallon kaks jalkaset kuolis sukupuuttoon jo ensimmäisestä pikku nuhasta!

Ps. Täit tykkää elää puhtaassa tukassa. Olkaa siis ylpeitä jos niitä saatte tai pitäkää tukanne paskasena.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Ei hiilareita kiitos!

Oon ollu nyt noin kolme viikkoa vähä hiilarisella ruokavaliolla. Se on kamalaa koska rakastan leipää. Leipä on niin hyvää. Paljon juustoa ja voita mutta enään se ei käy. On pakko luopua turhista hiilareista jos haluan tähän kroppaan jotain muutosta. En kuitenkaan oo ehdoton hiilareista kieltäytyä. Kuuluisa herkkupäivä on lauantaisin ja joskus jopa pikku herkkupäivä keskiviikkona. Pääsääntöisesti karkit ja herkut jää kauppaan. Pastat ja perunat kaappiin. Kaikkein vaikeinta on keksiä mitä syö aamu ja iltapalaks kun aina on syöny sitä syntistä leipää. Rahkaa ja smoothien eri versioita siemenillä höystettynä.

Tässä pieni kuva kooste ruuista.. 






Liikun paljon. Liikun ihan sairaaasti. Abauttia rallaa noin 5-7 kertaa viikossa. Hermanni rakastaa kattoa kun zumbaan. Se tuijottaa ku hullu puuroa ja hytkyy tahdissa. Sillä alkaa olla jo latino rytmit veressä. Salilla en käy en oo koskaan käyny. Sali ei oo mun paikka. Tykkään treenata yksin omassa rauhassa tai siis nykyään Hermannin kanssa. Mulla on mun vanhemmilla oma pikku sali. Käsipainot,jumppapallo,total gym 1000 laite ja kuntopyörä. Niillä pääsee jo tosi pitkälle. En oo koskaan tuntenu vaikeutta alottaa treenaamista kun moni sanoo että olis vaikea kotona saada persettä ylös penkistä ja alottaa kun helpompi mennä salille ja siellä on sit pakko treenata koska on kuitenki maksanu kalliit kk maksut. Hermanni saa myös kurkku suorana huutaa ilman vihasia katseita. Hermannista on parasta kun laskee sarjoja ääneen 1,2,3,4....

Tän hiilarittomuuden myötä on lähteny semmonen ihme pönötys pois. Painoa nyt ei oo lähteny kun ihan maximissaan 2kiloa ehkä läski muuttuu lihakseks tiedä häntä. Vaikeinta tässä kropan muutoksessa on varmasti yöuni kun kroppa ei pääse kunnolla palautumistilaan. Super paskan yönkin jälkeen treenin jälkeen tuntuu hyvältä vaikka ihan plus miinus nolla se varmasti on mutta musta tulee vaan vielä väsyneempi jos en tee yhtään mitään. En voi muuta sanoa kun että voi saasta että laihduttaminen on ihan hiton rankkaa ja aikaa vievää mutta enää ei ainakaan tule yökkäys refleksi kun kattoo itteään peiliin. Vaatteet päällä alkaa näyttää jo ihan hyvältä. Ja toisaalta oon ihan pirun ylpee itestäni että kaiken tän nukkumattomuuden ja vauva rumban keskellä pidin sen lupauksen ittelleni että en anna itteni vauvan myötä lösähtää ku pullataikina! Liikkukaa äidit liikkukaa!

Tässä 2,5 viikon vähähiilari tulos. 


torstai 4. elokuuta 2016

Mistä tunnet sä ystävän?

Mulla on ystävä. Ei mikä tahansa ystävä  vaan super ystävä, ystävien ystävä, Paras kaveri, parhaista parhain kaveri. Semmoinen ystävä mitä kukaan tai mikään ei voi korvata ja häntä kutsutaan  Sallaksi eli ystäväksi.


Ystävystyttiin 25 vuotta sitten. Sikistiin samaan aikaan äitiemme vatsasta, samassa talossa Lahdessa, liipolan ghetossa. Mä olin nopeampi tulin tähän maailmaan ensin sitten 4kk myöhemmin saapui hän, ystävä. Siitä lähtien siitä lähtien ollaan oltu yhtä.


Pienenä mua kutsuttiin Niinukaksi ja ystävää Nallukaksi. Oltiin Niinukka ja Nallukka. Oltiin aina pelkillä pikkareilla, hypittiin ystävän äitin vesisängyssä ja leikittiin sammakoita. Tyynyt oli lumpeenlehtiä. Ystävä oli pienenä nirso, söi pitsasta reunat ja lihapiirakan ilman sisältöä. Mä söin kaiken mitä ystävä ei suuhun pistäny. Nyttemmin hänkin on oppinut syömään kaikkea meren pohjamudasta kuusenkärkkään. Mä olin 3v ja ystävä 2v kun mentiin yhdessä ottamaan ihka ensimmäiset korvikset. Ne oli saatava.
Jouluna meillä oli aina tapana jouluaaton jälkeen leikkiä yhdessä niillä joululahjoilla mitä saatiin. Mä sain aina smurffilevyn ja barbit sitten tanssi smurffien tahtiin. Yhtenä jouluna saatiin kännykät. Tietysti samanlaiset. Käytettiin sitten saldo lähettelemällä viestejä toisillemme vaikka istuttiin samassa huoneessa.
11-vuotiaana lähettiin kaksin mun mummon luo Tornioon linkulla. Ystävää jännitti niin että hän yrjösi linja-auto aseman pihaan.

Ollaan oltu samalla ala-asteella, ylä-asteella, rippileirillä, haettiin yhdessä kymppiluokalle. Mutta mä sainkin paikan amikseen. Ei mennyt aikaakaan kun oltiin samassa amiksessa ja saman ammatin kimpussa.

Kamala hetki oli kun ystävä muutti toiseen kaupunkiin, nääsvilleen. Sekään ei tullu meijän väliin. Ystävä bussilla hurruutteli tulemaan aina viikonloppuisin kun työt vaan salli. Jonkun ajan kuluttua ystävä otti hatkat ja yhtäkkiä asuttiinkin samalla kadulla vierekkäisissä taloissa.


Meillä on hyvin pitkä yhteinen paras ystävyys historia ja tän 25 vuoden aikana on tullut muitakin ystäviä,uusia ystäviä, ystäviä ketkä ei ole ystävän ystäviä mutta koskaan kukaan ei oo tullu meidän ystävyyden väliin. Kukaan ei koskaan ole vienyt sitä korkeinta ykkös ystävän sijaa.
Me ei koskaan olla oltu riidoissa tai mykkäkoulussa toisillemme. En tiedä mikä olisi semmoinen asia mikä sais meijät sotajalalle toisiamme kohtaan?

Ärsyttää välillä kun naiset puhuu ystävistään siskona parin viikon ystävyyden jälkeen. Mutta musta välillä tuntuu että ystävä olis mun sisko. Meijän ystävyys on jotenkin yhtä itsestäänselvyys. En ikinä osais kuvitella että mun elämässä ei olis ystävää koska ystävä on aina ollu tässä. Mitä mä edes tekisin ilman ystävää?

Kun haukun itteäni läskiks ystävä ojentaa hampurilaisen. Kun mua itkettää ystävä käskee keskittyä putsaamaan autoa lumesta. Ystävälle voi laittaa viestiä keskellä yötä. Ystävän kanssa voi olla hiljaa. Ystävän kanssa jaksaa olla vaikka ei jaksais yhtään mitään. Ystävä tuo maidon kun tulee kylään. Ystävä osti joulupaidan kun en itse enää jaksanu mahan kanssa nousta.
Ystävältä tuli itku kun kerroin että odotan vauvaa. Ystävä oli niin järkyttynyt. Ystävä oli valmis lähtemään mukaan synnytykseen vaikka koko ajatus sai yrjön nousemaan kurkkuun.
Ystävä on kummitäti, meidän pienen Hermannin maailman paras kummitäti. Kummitätiys oli itsestäänselvä asia. Sitä ei edes ystävältä kysytty.

Joskus ystävyydelle käy niin että se lakkaa olemasta. Elämät lähtee ihan eri suuntiin ja polut haarautuvat. Toinen menee itään ja toinen länteen. Mun mielestä se ei ole ollut oikeaa ystävyyttä. Oikeasta ystävästä pidetään kiinni tulee kuvioihin sitten mies,perhe tai maailmanloppu.

Ystävä on rakas! 


Pitäkää kiinni ystävistä!