Kaksplus.fi

torstai 22. syyskuuta 2016

Hei meillä nukutaan!

En oo uskaltanu huudella että meillä nykyään nukutaan yöllä. Oon sen verran taikauskoinen hullu että uskon kun tässä nyt rehvastelen meijän hyvällä nukkumisella niin tadaa kohta ei enää nukuttakkaan!  

Hermannin oma nurkkaus joka mun oli ihan pakko tietysti sisustaa asiaan kuuluvalla tavalla. 

Meillä on nukuttu jo kuukauden päivät. Asia hoitu ihan pienellä Hermannin siirrolla olohuoneeseen yksin nukkumaan pimennysverhojen taakse. Koska en oo mikään peukalo keskellä kämmentä nainen niin rakensin Hermannille itse pimennysverho katoksen. Siitä asti kun Hermanni sinne siirrettiin on se heränny öisin ihan maksimissaan 3 kertaa. Yleensä vaan ihan pari tai kerran. Tutti vaan suuhun, kyljen kääntö ja unet jatkuu. 
Tää on ihan uskomatonta että näin pienellä liikkeellä Herkku alko nukkumaan. Jos olisin sen tiennyt olisin laittanu sen suoraan laitokselta omaan rauhaan nukkumaan mutta olin kyynistynyt ja luovuttanu koko asian kanssa niin mietin vaan että sittenhän sitä juostaan oma sänky Hermannin sänky väliä koko yö. Sitten tuli päivä kun Hermannin sänky roudattiin olkkariin. Ja sitä sänkyjen välistä juoksemista ei kuitenkaan käyny vaan hän päätti alkaa nukkumaan hyviä yöunia. Yhden kerran yössä otetaan vielä maitohörpyt. Oon kuitenki jossain sisimmässäni varma ettei se oikeesti tarvis sitä maitoakaan enää. Herra Herkkänahka näköjään oli niin herkkä uninen kaveri että pienikin äitin tai isin kyljenkääntö sai heräämään. Puhumattakaan siitä kun meillä vielä kuorsataan. Kumpi isi vai äiti? Siitä meilläkin kiistellään. Kumpikaan ei myönnä mitään. 

Tässä mun yhden viikon nukkumis saldo. Ei huono! Mutta meillä ollaan jo vaaka asennossa puol 9 aikaan. 

Mäkään en enää oo tikittävä aikapommi kun oon saanu nukkua enemmän. Eikä Hermannikaan sekin on nykyään paljon hyväntuulisempi kun ennen. Multa valuu hiki kun kuuntelen toisten mammojen juttuja kun ne on alkanu siirtämään vauvoja omaan sänkyyn pois perhepedistä ja vierottamaan tissiltä. Tisseistä vierottamisesta mitään en tiedä mutta ihan hullulta se kuitenki kuulostaa. Oon niin onnellinen että meillä ei oo mitään vierottamista mistään. Oon taistellu kivisen tien tän nukkumisen kanssa eikä voi muuta sanoa kun Amen ja Halleluja! 

maanantai 12. syyskuuta 2016

Maaliviiva häämöttää!

Enää neljä viikkoa aikaa siihen että palaan sivistyksen pariin eli töihin. Enää neljä viikkoa 24/7 Hermannia. Enää 4 viikkoa saan tehdä aamutreeniä. Enää neljä viikkoa kodinhengettärenä olemista.

Mihin se aika meni? Vastahan mä yrjö kurkussa poljin pyörällä töihin. Nyt saan yrjö kurkussa juosta töihin kun ollaan taas muutettu ihan liian lähelle mun työpaikkaa. Alle 1km. Joka tarkoittaa sata varmaa myöhästymistä. Ei oo hyvä asua liian lähellä kun lähdön jättää niin viime tippaan. Ja nyt ku en varmasti pysty lähtemään ovesta ilman että annan Hermannille tuhat pusua jonka jälkeen annan vielä toiset tuhat. Ja isi miehelle annan pari.

Joka päivä 8 tuntia erossa Hermannista. Miten siitä voi selvitä? Kamala ajatus että kun tuun töistä kotiin niin Hermanni menee kohta jo nukkumaan. Toisaalta kun meillä on niin vähän päivisin yhteistä aikaa voi olla että otan siitä sitte kaiken irti. Eli halin ja pusuttelen Hermannia koko illan siihen asti että se nukahtaa.

Oon kuullu kun äitiyslomalta palaa takas töihin on kuin elämä alkais uudestaan. Pääsee takas ihmisten pariin neljän seinän sisältä. Pääsee juttelemaan muillekin kun vauvalle joka ei omista korvia. On omaa aikaa silloin kun menee töihin ja palaa töistä. Työmatkathan on lapsellisten päivän koho kohta. Neljän ruuhka on mahdollisuus. Ylhäässä yksinäisyydessä. Paska juttu tämä työpaikan lähellä asuminen siis kun kestää minuutin mennä ja tulla. Eli se siitä omasta ajasta. Eikä paljon neljän ruuhkaakaan näy. Paitsi työpaikan ovella kun kaikki yrittää änkeä samaan aikaan ulos.

Yks etappi elämässä alkaa häämöttää loppuaan, vauvavuosi! Siitäkin selvittiin hengissä just ja just. Aika juosta maaliin ja tuulettaa. Mutta nautitaan vielä neljä viikkoa.

torstai 8. syyskuuta 2016

Osittain sormiruokailija.

Sormiruokailu. Ruokailu jossa lapsi ihan alusta alkaen syö itse sormin kaikki eteen kannettavan. Valitsee itse mitä syö ja kuinka paljon syö. En ole itse kokeillu enkä kokeile. Mä en ymmärrä miten se toimii? Ja puhunkin nyt kiihko sormiruokailijoista. Vaikka iltapala jos Hermanni söis just sen mitä suuhunsa saa menis se kyllä aika hitsin nälkäsenä nukkumaan koska puolet ruuasta olis lattialla ja toinen puolisko korvassa. Ja ihan parsakaalin palasella ei koko yötä pärjää. Iltamaidot päälle mutta siltikään meillä ei selvittäis yötä ilman nälkä kuolemaa. Täytyy odottaa että lapsi on itse valmis kiinteään ruokaan ja maistamaan ja ennen kaikkea tukehtumaan. Lapsentahtisuus on kaiken a ja o! Mites olisi 15-vuoden päästä teinintahtisuus? Eletään sitten teinin aikataulujen mukaisesti.

Ja kyllä! Meilläkin voi syödä tiettyjä asioita sormin. Sellassia asioita mitä aikuisetkin syö sormin. Esim leipää voi syödä sormin ja maissinaksuja. Ja tietty Hotwingsejä!
Meillä sotketaan syödessä niin paljon että vielä kun sen ruuan lätkäsis naaman eteen ja sanois että "syö ite!" Ei meijän keittiötä varmaan erottais sikalasta. No ei sitä muutenkaan oikeen erota. Kolme pikku possua siellä aina pöydän ääressä istuu. Toiseksi tässä sormiruokailussa pelottaa tukehtuminen. Oon ihan 100 varma että Hermanni tukehtuu. Ei sen pieni suuri pää vielä ymmärrä ettei koko ruisleipää voi laittaa kerralla suuhun ja niellä purematta.
En oo yhtään perehtyny sormiruokailuun joten minkäänlaista faktatietoa mulla ei ole siitä antaa. Paitsi se että päiväkodissa ei saa syödä sormin. Ja sormiruokailussa pinsettiote harjaantuu. Sormiruokkailessa äiti saa myös harjaannuttaa elvyttämis taitoja. 


Olin kerran ihan äimänkäkenä kun näin 2 vuotiaan syövän ravintolassa spagettia sormin. Sinne vaan spagetin sekaan kummatkin kädet. Se meni jo vähän ohi mun ymmärryksen. Sillä ruokailulla ei kyllä ollu minkäänlaista tekemistä pinsettiotteen kanssa. Eikö ton ikänen olis valmis jos harjoittelemaan lusikka otetta tai ehkä jopa haarukka otetta? Se on pienelle ihmiselle hieno ja suurenmoinen hetki kun lusikka vaihdetaan haarukkaan. Siinä lapsen itsetunto nousee ihan nextille levelille! Se on ku heittäis pyörästä apupyörät metsään!

Missä menee sormiruokailun raja? Syödäänkö keitosta sattumat sormin ja latkitaan lopuksi liemi lautasen reunalta? 

Mä oon niin hitler äiti että meillä syödään just sitä mitä on tarjolla eikä aleta valitsemaan. Jos ei maistu niin sitten ei syödä. Kyllä se jossain vaiheessa syö! 
Miks lapsen pitäis saada edes päättää mitä se syö? No koska vauvantahtisuus!

Olin niin tai näin mä luokittelisin meijät osittain sormiruokailijoiksi! Osittain vauvantahtisiksi!