maanantai 12. syyskuuta 2016

Maaliviiva häämöttää!

Enää neljä viikkoa aikaa siihen että palaan sivistyksen pariin eli töihin. Enää neljä viikkoa 24/7 Hermannia. Enää 4 viikkoa saan tehdä aamutreeniä. Enää neljä viikkoa kodinhengettärenä olemista.

Mihin se aika meni? Vastahan mä yrjö kurkussa poljin pyörällä töihin. Nyt saan yrjö kurkussa juosta töihin kun ollaan taas muutettu ihan liian lähelle mun työpaikkaa. Alle 1km. Joka tarkoittaa sata varmaa myöhästymistä. Ei oo hyvä asua liian lähellä kun lähdön jättää niin viime tippaan. Ja nyt ku en varmasti pysty lähtemään ovesta ilman että annan Hermannille tuhat pusua jonka jälkeen annan vielä toiset tuhat. Ja isi miehelle annan pari.

Joka päivä 8 tuntia erossa Hermannista. Miten siitä voi selvitä? Kamala ajatus että kun tuun töistä kotiin niin Hermanni menee kohta jo nukkumaan. Toisaalta kun meillä on niin vähän päivisin yhteistä aikaa voi olla että otan siitä sitte kaiken irti. Eli halin ja pusuttelen Hermannia koko illan siihen asti että se nukahtaa.

Oon kuullu kun äitiyslomalta palaa takas töihin on kuin elämä alkais uudestaan. Pääsee takas ihmisten pariin neljän seinän sisältä. Pääsee juttelemaan muillekin kun vauvalle joka ei omista korvia. On omaa aikaa silloin kun menee töihin ja palaa töistä. Työmatkathan on lapsellisten päivän koho kohta. Neljän ruuhka on mahdollisuus. Ylhäässä yksinäisyydessä. Paska juttu tämä työpaikan lähellä asuminen siis kun kestää minuutin mennä ja tulla. Eli se siitä omasta ajasta. Eikä paljon neljän ruuhkaakaan näy. Paitsi työpaikan ovella kun kaikki yrittää änkeä samaan aikaan ulos.

Yks etappi elämässä alkaa häämöttää loppuaan, vauvavuosi! Siitäkin selvittiin hengissä just ja just. Aika juosta maaliin ja tuulettaa. Mutta nautitaan vielä neljä viikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti