torstai 13. lokakuuta 2016

Äitiys on yhtä pillittämistä!

Koko äitiysura alkaa itkemisellä. Ensin tikkuun ilmestyy kaksi viivaa jonka jälkeen tirautetaan onnen tai surun kyyneleet. Kahden viivan jälkeen itketään jokaiselle mainokselle mikä vähääkään liittyy vauvaan ja itketään vaikka ei liittyisikään. Koko raskaus aika on hyvin herkkää aikaa jolloin itketään milloin mistäkin. Synnytyksessä itketään kivusta ja pelosta. Kun käärön saa syliin itketään onnesta, tässä kohtaa myös mies saattaa liittyä itku kuoroon mukaan. Synnytyksen jälkeen itketään hormonienromahtamisen ansiosta jolloin uusi äitikään ei tiedä onkohan kissa vai kala. Jokaisesta vauvan päästämässä pienestä uudesta "sanasta" jonka äitit voivat vaan kuulla vieräytetään kyynel. Jossain vaiheessa itketään väsymystä sitä mustaa möykkyä mikä oleilee äidin harteilla joskus käy niin ettei se musta möykky lähde ilman apua. Itketään yksinäisyyttä vaikka vauva on koko ajan läsnä. Ja kun se pieni merimakkara kierähtää ensi kertaa selältä mahalleen mahalta selälleen on se parin kyyneleen arvoinen suoritus. Jokainen uusi asia saa äidin kyynelkanavat auki. Ne on niin suuria hetkiä! Ettei kukaan voi ymmärtää. 


Meillä eletään nyt niitä kaikista suurimpia hetkiä. Niitä hetkiä milloin vuodatetaan krotiilinkyyneleitä. Hetkiä kun.opitaan ja opetellaan ne kaikkia elämää helpottavat taidot. Pissat ja kakat pottaan on yhtä kuin onnen kyyneleet. Toissa päivänä meillä otettiin ihka ensimmäiset askeleet ihan itse ilman tukea. Herra Herbertti kohta 10kk otti hitto soikoon askeleita. Maanantaina lähdin töihin. Vuoden kotona olon jälkeen eka päivä meni jonkinlaisessa psykoosissa että en edes tajunnu koko tilannetta. Tiistaina aloin jo olla sen verran kartalla että kotoa lähtiessä olis tehny mieli pillitttää. Suljin koti oven ja mulla oli niin ikävä Hermannia. Niin ikävä että kyyneleet vaan olis tirskunnu silmäkulmista jos olisin antanu niiden päästä valloilleen. Ja kun tuun töistä voisin itkeä onnesta kun saan Pikku Hiirulaisen syliin. Kolme viikkoa niin meillä lähdetään hoitoon. Varma itku. Se on niin suuri askel pois vauvuudesta että haluan olla siinä mukana. Mä haluan olla mukana kun Hermanni menee ensimmäistä päivää hoitoon. Mä niin itken. Itken kun meijän vauva ei ole enää vauva. Itken kun joudun jättämään sen hoitoon vaikka luotan Hermannin hoitajaan ihan 100%! Itken luopumista. Kun vauva jossain vaiheessa elämää tajuaa olevansa erillinen olento ettei hän olekkaan yhtä kuin äiti se sama asia tapahtuu äidille tässä vaiheessa. Se tyhjä olo mikä on ilman vaippasankaria. Äitin täytyy myös iskostaa päähänsä olevansa erillinen olento vauvasta. Se pistää itkettämään! Joskus itkettää myös sen takia kun on vaan niin onnellinen. Silloin kun makoillaan koko perhe vierekkäin lattialla tajuaa Hitsi vie mulla on perhe! 

Äitiys tekee itku alttiiksi. Jos ennen äitiyttä on ollut herkkä niin lapsen saanin jälkeen on hysteerinen. Tai ihan jopa hullu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti