Kaksplus.fi

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Miten syntyy blogiteksti?

Ensin tarvitaan aihe. Ei riitä pelkkä aihe vaan aihe josta saa jotain kirjoitettuakin. Eikä riitä että on aihe josta saa jotain kirjoitettuakin vaan aiheen täytyy olla myös mielekäs itselle. Välillä ei vaan ole yhtään mitään kirjoitettavaa. Ja itse en tykkää mitä meille kuuluu teksteistä jos niissä ei ole yhtään mitään muuta kerrottavaa kuin mentiin kauppaan tultiin kaupasta käytiin nukkumaan ja sitten me herättiin. Yritän myös välttää päiväkirjamaista kirjoittamista ihan vaan sen takia kun en niitä itsekään jaksa lukea. Hyvän blogiteksti aiheen tunnistaa siitä että sanat vaan tulevat ilman sen suurempia miettimistä. Itse en käytä paljon aikaa miettimiseen. Jos aihe on hyvä tekstiä kyllä tulee sen suurempia pähkäilyä. Jos joku aihe on oikein mieleinen saatan kirjoittaa tekstin alle puolessa tunnissa. Joskus kirjoittaminen menee kirjoitan pyyhin kirjoitan ja loppujen lopuksi en kirjoita yhtään mitään. Välillä taas mietin tekstejä ääneen pään sisällä, yleensä juuri kun pitäisi sammuttaa valot ja käydä aa tuuti lulla, jos hyvää tekstin pätkää ei heti kirjoita poistuu se kovalevyltä yön aikana. Jos blogitekstin aihe on väkisin ja vänkällä mietitty ei kirjoittaminen suju ollenkaan eikä tekstiä tule. Joskus yritän keksiä esim hyvän otsikon ja aiheen ja alkaa väkisin kirjoittamaan. 99% se ei onnistu eikä teksti saa tulta alleen. Joskus käy ihme eli se 1% ja väkisin mietitty teksti leimahtaa oikein liekkeihin ja näppäimistö sauhuaa. Hyviä ja keskeneräisiä kirjoituksia löytyy mun blogi arkistoista 22kpl jotka syystä tai toisesta on jäänyt kesken tai asia on loppunut kesken. Toisinaan hyvä blogiteksti saa alkunsa hyvästä kuvasta. Joskus tulee otettua niin pirun hyvä kuva mikä ansaitsee hyvän blogitekstin rinnalleen.


Kuvat. Jokainen blogiteksti tarvitsee jonkinlaisen kuvan. Plussaa tietysti on että kuva on hyvä ja ehkä jopa jotenkin liittyy aiheeseen. Välillä käy niin että on kirjoittanut hyvän tekstin mihin ei olekkaan mitään hyvää ja sopivaa kuvaa. Ei edes arkistoista. Silloin blogitekstin julkaiseminen lykkääntyy siihen asti kun sopivat kuvat on saatu otettua. Mies ei tätä ymmärrä vaan pyörittelee päätään kun aina vaan täytyy olla kuvaamassa.
Kun sopivat ja hyvät kuvat on saatu. Täytyy kuvat vielä muokata ja leikata sopivan kokoisiksi. Jos kuvia on paljon saattaa tämä viedä yllättävänkin paljon aikaa. Kuvat täytyy asetella ja sommitella blogitekstiin oikeille paikoille ja kun kirjoitan blogia pelkästään älypuhelimella voi kuvat hyppiä ihan minne sattuu. Eikä se että ne hyppii vaan välillä koko teksti saattaa kadota bittiavaruuteen vain yhden mokan takia.


Huono kuva

IHan hyvä kuva

Oikolukeminen. Kun blogiteksti ja kuvat on saatu aseteltua sopiviin paikkoihin alkaa oikolukeminen. Oikolukeminen ei ole yhtään mun juttu. Vaikka saatan lukea sata kertaa tekstin läpi en välttämättä huomaa kirjoitusvirheitä. En osaa käyttää pilkkua enkä yhdyssanoja vai onko se yhdys sana. Oikoluku vaiheessa saattaa tekstin sisältökin muuttua kun aivosopukoiden syöveistä tupsahteleekin koko ajan vain parempia ja parempia juttuja. Parasta olisi jättää blogiteksti pariksi päiväksi rauhaan kirjoittamisen jälkeen ja palata siihen uudestaan jolloin mahdolliset virheet ja mokat huomaa paljon selvemmin. Paitsi parin päivän jälkeen saattaa blogiteksti tuntua aivan sonnalta jolloin on parempi painaa suoraan vain delete nappulaa.

Julkaiseminen. Kun omasta mielestään kaikki iin pisteet, sanat ja kuvat ovat sopusuhdassa koko tekstin kanssa aletaan omaa upeaa luomusta esikatselemaan. Tässä vaiheessa löytyy tekstistä ainakin 1001 virhettä. Eli siirrytään takaisin lähtöruutuun. Kun itse ei löydä enää yhtään virhettä tai on pää on jo räjähtämis pisteessä painetaan julkaise nappulaa, laitetaan kädet ristiin ja toivotaan parasta ja pelätään ilkeitä kommentteja. Yhden blogitekstin julkaisuun ajatuksesta julkaisu vaiheeseen saattaa kestää 30min - viikko. Tässä ajassa saattaa samaan aikaan olla montakin eri tekstiä työn alla. Asia ei ole niin yksinkertainen kun joku voisi ajatella. Kuvia ei lätkitä sinne ja tänne vaan kaikki on harkinnallisesti suunniteltua ja pedagogisesti toteutettua. 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

HERMANNIN VIIKKO KUVINA

MAANANTAI



Maanantai alkoi hitaasti aamusuihkulla, samalla hampaita pesten. Tässä välissä äitin on hyvä hoitaa omat kauneus hommansa eli sutasta vähän ripsiväriä ja laittaa sitä samaa ponnaria mikä on ollut jo yön yli vähän kireämmälle. Koska suihku on maailman paras juttu ikinä lähdetään sieltä huutojen kera pukemaan ja kohti päiväkotia.

TIISTAI


Tiistai illan iltapalalla. Iltapala on NAM NAM jos vaan puurossa/jukurttissa on marjoja. Kaikki marjat käy. Kaikki marjat on Hiirulaisen mielestä NAM NAM jopa pihlajanmarjat. Hiirulaisesta on tullu marjojen suurimmat syömäri. Ja syömäri muutenkin. Ruoka on NAM NAM!

KESKIVIIKKO


Keskiviikkona nukutti. Kummitäti eli ystävien kesken  tätä kävi kylässä. Haettiin pizzaa ja syötiin. Tätän kanssa aina saa jotain hyvää. Silmät luppasi jo 8 aikaan koska tätän kanssa on aina niin hurja meno ettei illalla paljon tarvi unilauluja äitin laulella. Sateenkaari yksisarvinen kainaloon ja kohti höyhensaaria. 

TORSTAI 

Torstai on siitä jännä päivä ettei siitä ole yhtään kuvaa. En ymmärrä miten sellanen päivä on voinu edes tapahtua. Torstai jää historiaan päivänä jona ei otettu yhtään kuvaa. Torstai oli Hiirulaisen mielestä huippu päivä koska käytiin tätän kanssa uimassa. Hiirulainen menee kun kala vedessä kun sen päästää vapaaksi. Hiirulainen uskaltaa hypätä jo aikuisten altaaseen sen kun vaan joku muistaa ottaa kiinni. Torstaina Hiirulaisella oli myös vapaapäivä päiväkodista koska äiti oli vähän taneli ja oli ilmoittanut isille väärän päivän lääkäri päiväksi. Onneks moka huomattiin keskiviikko iltana kun aloin tutkailemaan lääkäri aikoja. 

PERJANTAI 



Hihulei, se  on vihdoin perjantai. Hiirulaisella oli taas vapaapäivä päiväkodista. Hiirulainen pääsi mummolaan ja vaarilaan koko päiväksi. Perjantai oli jännä päivä. Käytiin kurkkaamassa mitä munuaiselle  kuuluu. Muaki jännitti niin että hyvä ettei verisuoni puhjennut päästä. Tulokset saadaan tiistaina. Yleensä ollaan vähän ultraajan  kanssa saatu vaihdettua pari sanasta mutta nyt ei. Hiirulainen huus niin kovaa että ikkunat helis. Selvittiin kuitenkin kaikki sen suuremmilta traumoilta. Kiitos lääkäri kammosta vaan viime kevään korvatulehduskierre! 

LAUANTAI 



Lauantaissa parasta on rauhassa syöty aamupala. Tai rauhassa ja rauhassa mutta ei ole kiire minnekään ja sen poukkoilun tuoliin takas kyllä kestää. Ei hermostuta niin paljon vaikka puurot lentääkin lattialle koska on aikaa siivota ne.  Kahvin saa kuumana ja leivälle ehtii laittaa muutakin kuin voita ja pyhää henkeä. Aamupalan jälkeen lähdettiin joka lauantaiselle ratas lenkille ja puistojumpalle. Hiirulainen leikkii ja äiti tekee jalkatreenin. Aamuisin puistot on autioita niin kehtaa heilua ja hyppiä kun aropupu. Lauantaina käytiin satamassa kummastelemassa tivolia. Ihan liian pelottava vielä melkein 2-vuotiaalle. Liian kovia ääniä ja liikaa vilkkuvia valoja. Illalla vielä saunaan löylyihin. Kuudesta seittemään taloyhtiön paras saunavuoro. 

SUNNUNTAI 





Sunnuntaina viikon viimeisenä päivänä suunnattiin ulkoilemaan Lapakistoon. Lapakisto on retkeily ja luonnonsuojelua alue Lahessa. Reittejä on joka suuntaan ja kaiken pitusia. Pisin reitti taitaa olla kuuhun niin paljon on erilaisia vaihtoehtoja patikointiin.  Hiirulaisen tahtiin edettiin 3km/h. Joka mutkassa syötiin vähän puolukoita ja ihmeteltiin tuulessa heiluvia puita. Tai vaihtoehtoisesti saatiin raivareita koska A) ei saanut mennä uimaan B) ei saanut juosta maailman jyrkintä kallionrinnettä alas.  Tuntien hortoilun, ihmettelyn ja 10 litran mustikoiden ja puolukoiden syönnin jälkeen päästiin vihdoin makkaran ja ketsupin kimppuun. Syksyn tuulet puhalsi jo niin viileenä että kaikkien nenät punotti ja sormet alko olla tunnottomat. Syksy se vaan on nyt tullut. Talvi vermeet esiin naftaliinista. 

HUOMENNA

Huomenna alkaa taas arki. Työt ja päiväkoti kutsuu. Äkkiä nukkumaan että tulee taas nopeemmin viikonloppu. 














lauantai 12. elokuuta 2017

ENSIMMÄISET VIIKOT PÄIVÄKODISSA

Meillä alkaa päiväkoti uraa olla takana kaksi viikkoa. Miten meillä on niin kuin noin omasta mielestä mennyt?

Ei hyvin.

Itkulla aina tullaan ja itkulla mennään. Tais 2kk kotona tehdä kyllä tehtävänsä oikein kunnolla. 2kk koko ajan äitin tai iskän kanssa ilman minkäänlaista huomion jakamista kenenkään kanssa. Nyt yhtäkkiä 12 lapsen joukkoon missä sitä huomiota ei niin vaan saakkaa pistää vähän kyllä itkettämään. Tää alku oli kyllä vaikeampi kun luulin. Luulin että sinne se vaan jää ilman huolta huomisesta, koska semmonen Hiirulainen oikeasti on. Tulee kaikkien kanssa toimeen ja hyväksyy kenet vaan. On sosiaalinen ja ennakkoluuloton. Mutta ei, ei nyt. Hiirulainen alkaa viritämään jo itkuvirttä siinä vaiheessa kun rattaiden pyörät kääntyvät päiväkotia kohti. Hän selvästi tietää minne sitä ollaan menossa.


Mutta tässäkin tarinassa on se mutta... Nyt 2 viikon jälkeen me käydään jo pesemässä kädet ilman itkua. Hiirulainen kävelee itse sisään päiväkodin ovesta. Itkien mutta kävelee kumminkin, tietäen että sinne pakko mennä ei ole vaihtoehtoja. Vähän jo naurattaa jos äiti vähän käyttää äänitehosteita käsien kuivaamisessa. Hiirulainen kuulemma irtautuu jo vähän hoitajista ainakin käsivarren mitan verran. Syö ja nukkuukin sen minkä nukkuu. Yksi päivä jopa Hiirulainen oli leikkimässä hiekkalaatikolla kun menin hakemaan eikä edes ihan heti alkanut itkemään. Kotiin lähdettäessä ja kun on turvallisesti päässyt jo rattaisiin istumaan ja tietää että Jes nyt lähdetään kohti kotia uskaltaa Hiirulainen ja vilkuttaa ja ehkä jopa lähettää lentosuukot.

Kaikista eniten pelotti minkälaiseks yöt menee. Kun pph aloitettiin silloin se vaikutti öihin ensimmäiset 2kk. Nyt päiväkodin alotus valvotti vaan onneks parina yönä. Ja ei ihme että öisin päässä vilisee kun joka päivä oppii jotain uutta. Hiirulainen on oppinut esim jo että kengät otetaan pois kun tullaan sisälle. Hän jopa yrittää sitä itse koska myös päiväkodissa täytyy yrittää itse muuten siellä ei selviä hengissä. 

Päiväkodin aloitukselle annan arvosanaksi 6 ja puoli. Eli ihan ok. Eiköhän se tästä koko ajan mene parempaan suuntaan. Kyllä varmaan viimeistään eskarissa. 

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Huomenna se alkaa, PÄIVÄKOTI!

Oi oi. Happi loppuu ja pyörryttää. Ei Hermannia vaan tätä äitiä. Huomenna alkaa nimittäin suuri ja uusi vaihde meijän elämässä nimittäin päiväkoti. Samalla alkaa myös tavallinen arki kun mieskin 2kk loman jälkeen palaa töihin ja elämä asettuu taas arki muottiin. Siihen tylsään ja tasaseen arki muottiin,eikä se loppu peleissä edes niin tylsää ole. Tavallista.
Miten päiväkodin työntekijää voi jännittää oman lapsen vienti päiväkotiin? Siinä se juju juuri onkin. Tiedän tasan tarkkaan mitä se on. Ja totuin jo liian hyvään Hermannin perhepäivähoitajaan. Siellä sitten joku miettii miksi täytyy viedä päiväkotiin jos tuntuu näin pahalta. Koska olen ajokortiton. Entinen hoitaja asui niin kaukana että mies pääsääntöisesti hoiti tuonnit ja viennit. Vaari vihreällä mazdallansa auttoi minkä suinkin pystyi mutta ei musta ole velvoittamaan isovanhempia tuomaan ja viemään. 


Ja onhan tässä jotain hyvääkin. Hermanni tulee samaan päiväkotiin missä mä olen itse töissä. Eri taloon kylläkin, mutta aivan viereen. Ja tämä kaikki sijaitsee noin 300 metrin päässä meidän kodista. Mikäs sen helpompaa kun töihin mennessä tiputtaa se hoitoon ja töistä päästessä napata se mukaan. Oon onnekkaassa asemassa kun mun omat tutut työkaverit hoitaa mun lasta. Tunnen ne ja tiedän niitten toimintatavat joten mun ei tarvi käyttää aikaa iltaisin pohtimiseen onkohan siellä päiväkodissa kaikki hyvin.

Onko kaikki tavarat valmiina? 

Sisätossut, kyllä!
Kuravatteet, kyllä!
Kumisaappaat, kyllä!
Unilelu, kyllä!
Kaikki vaatteet nimikoitu, melkein!
Vaipat, ei! Hups! 

 Jos Hermanni tietäis minne se huomenna on  joutumassa niin se ei kyllä nukkuis koko yönä. Tätä äitiäkin jännittää niin että taitaa koko yö mennä vaan sängyssä pyörimiseen. Tsempit kaikille päiväkoti uran aloittaville pienille ja suurille! Kaikille äideille pikku vinkki, itkekää vasta päiväkodin ulkopuolella! Ja tasa-arvon nimissä myös isät voi itkeä.

perjantai 21. heinäkuuta 2017

KODISSAMME ASUU RIIVIÖ!

Jostain kotimme uumenista on ryöminyt esiin pieni pellavapäinen pikku riiviö. Tällä pienellä riiviöllä on vain pahat mielessään. Silmät kiiluu timanttienlailla vain etsien lisää tuhottavaa. Yön pimeinä tunteina riiviö teroittaa hampaansa ja kyntessä. Riiviön jäädessä paikoilleen hänen aivonsa alkavat raksuttamaan ja keksimään lisää riiviöitävää. Paikalla oleva riiviö on pahan alku ja juuri. Riiviön ruokavalioon kuuluu kirjojen kannet, isin ja äidin varpaat, vessaharja ja roskiksen antimet. 


Riiviö on liikkeissään niin nopea ettei hänen liikkeitään näe edes hidastuskameralla. Kun luulet riiviön olevan paikassa A onhan oikeasti jo paikassa X! Riiviön pravuureihin kuuluu huomion ottaminen keinolla millä hyvänsä. Hyviä esimerkkejä on esimerkiksi pakastimen tyhjentäminen mustaherukoista, heittäytyminen äidin päälle kun äiti makaa lattialla, tavaroiden heittäminen, maidon kaataminen lattialle, puuron valuttaminen suusta pitkin leukaa ja kaulaa, vessanpöntöstä juominen, varpaista pureminen tai uhkarohkeiden temppujen näyttäminen esimerkiksi tikastuolille kiipeäminen ja potkuauton päällä seisominen. Vaikka olet antanut aivan kaiken huomiosi riiviölle se ei riitä! 


Riiviö on pitempi miltä hän paljaalla silmällä näyttää. Kun olet omasta mielestäsi asettanut kaikki vaaralliset esineet riiviön ulottumattomiin, riiviön kadotessa kulman taakse kasvaa hän ainakin 10 cm pituutta yltäen ihan joka paikkaa. Riiviö saattaa ylpeänä hymykorvissa tulla sen kaikista terävimmän kiinalaisen kokkiveitsen kanssa olohuoneessa. "Hei äiti kato!" 


Riiviö ei ymmärrä puhetta. Ei suomea eikä savoa. Voisi luulla että riiviö on kuuro tai korvaton. Kun riiviölle sanoo "EI!" luulee hän että hänelle kerrottiin juuri vitsipankin räjäyttävä vitsi ja hän vain nauraa päälle. 5 sek myöhemmin hän kokeilee samaa asiaa uudestaan ja kun häntä kieltää ja siirtää syrjemmälle riiviö loukkaantuu niin verisesti että saattaa heittäytyä lattialle ja vuodattaa krokotiilin kyyneleet.

Riiviömäisyys on ja pysyy. Siihen ei tepsi mikään, ei manaaja eikä kiertävä erityislastentarhanopettaja. Vain aika kadottaa riiviön. Kaikesta huolimatta riiviö tarvitsee rakkautta, haleja ja pusuja. Eihän kukaan voi olla rakastamatta omaa pikku riiviötä. 


Pssst.. Tykkää riiviöstä myös Facebookissa ELÄMÄ ON HERKKUA FACEBOOK

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Oma aika. Uhka vai mahdollisuus?

Huomasin kuinka vähän jopa pelästyin kun kuulin miesten suuntavan yhdeksi yöksi Helsinkiin. Joudun olemaan yön yksin. Pärjäänkö mä edes? Jollekin varmaan olis ihan lomaa olla yksin. Joku varmaan pärjäis viikon tai kaks ilman lasta ja puolisoa. Mulle yks yökin tekee tiukkaa. Maanantai illalla kun laitoin Hiirulaista nukkumaan ja silittelin sen poskea ajattelin mielessä "Äitillä on nyt jo ikävä sua". En hirveen monta yötä ole ollu Hiirulaisesta erossa koska mulla ei vaan ole ollut tarvetta siihen. Vielä vähemmän kun päivät on töissä, siinä vaiheessa oon ollut Hiirulaisesta erossa jo 8 tuntia enemmänkin.
Meillä on niin vakiintuneet kaikki rutiinit että en osaa elää ilman niitä. Joskus harvoin kun Hermanni on ollut vaikka mummolassa saatan huomaamatta miettiä "Nyt sillä on välipalaaika" tai "Jokohan se on syönyt iltapalan".  Ja tietysti viestiä perään "Miten menee! “


 Tässäkin kävi se perus klassinen kun mulla olis kerranki ollu aikaa käydä vaikka kampaajalla tai tehdä mitä vaan. Ei kenelläkään ollu aikaa, ei kampaajalla eikä kellään. Yritinkö edes oikeesti, no en oikeestaan! Ehkä halusinkin olla omissa oloissani. Ei auttanu ku suunnata lenkkarinkärjet kohti lenkkipolkua. Jonka jälkeen minnekkäs muuallekaan kun porukoille saunomaan alkoholittoman siiderin kanssa. Tietoisesti vitkutellen ettei vaan tarvis mennä typö tyhjään kotiin. Kotona oli melkein aavemainen hiljaisuus. Vielä makaronilaatikko tulille ja puol 8 aikaan sänkyyn missä en kuitenkaan millään saanu unta. Pyörin ja hyörin melkein 12 saakka. Kerrankin kun olis oikeesti saanu käydä nukkumaan ja nukkua hyvin käytin ajan pyörimiseen ja miettimiseen kuinka voin pelastaa maailman lapset. 


 Oma aika on ihan kivaa mutta en mä sitä näin paljon tarvi. Riittää jos saa joskus käydä vaikka suihkussa rauhassa tai kerran vuodessa kampaajalla. Vaikka Hiirulainen on välillä niin raskas että olisin valmis lähettämään sen timbuktuun saman tien mutta on se niin rakas että siitä on todella vaikea olla erossa. Se ilo ja riemu on uskomaton kun taas nähdään että kyllä sitä kannattaa välillä vähän ikävöidäkkin.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

VIIKONLOPPU MÖKILLÄ

Torstai iltana kamat valmiiksi kassiin. Perjantaina klo 06.00 vielä töihin pusertamaan työpäivä. Klo 13.30 kotiin niin että hippulat vaan vinku. Koko orkesteri kasseineen autoon ja menoks! Auton nokka kohti mökkiä. Lähtö oli niinkin nopea että unohdin A) hammasharjan ja B) yöpaidan ihan perus tavarat siis.


 Vastassa mökillä odotteli jo mummi ja isomummi. Se on niin suuri rikkaus että on isovanhempia ketkä välittää. Niistä on aina niin suuri apu ja helpotus kun on vähän enemmän silmäpareja kattomassa Hiirulaisen perään kun se mennä vipeltää pää kolmantena jalkana pitkin ja poikin. Hiirulainen nauttii kun on paljon seuraa.

Mökillä vaan oltiin. Syötiin 1,5 kiloa irtokarkkeja ja nautittiin. Nukuttiin erittäin erittäin hyvin. Hiirulainen nautti saunasta ja kävi ainakin 10 kertaa uimassa jäätävässä vedessä. On se niin rohkee. Ainakin välillä.  Hiirulainen pääs ajamaan ihan oikeeta traktoria ja leikkimään pikku serkkujen kanssa. Suomen säässä nähtiin niinkin erikoinen sääilmiö kuin aurinko.


 Kun ikää on tullu lisää on alkanu nauttia ihan erillailla mökkeilystä kun ennen. Nykyään kaipaa vaan sellasta rentoa olemista, ruokaa ja hyviä unia. Mikäs siinä istua mökin terassilla ja tuijottaa mettää samalla kun itikat syö jalat muhkuroille. Tai aamulla nakuna pulahtaa järveen. Melkein herää haaveet jo omasta mökistä. Se varmaan olis jo vanhuuden multihuipentuama, oma mökki. 

Mutta....

Se on maanantai. Paluu arkeen. Ja katse kohti seuraavaa viikonloppua.

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Unkari, Balaton. Miten meillä menikään?

Se on loppu nyt. Loma on loppu. Arki hiipiii taas kuvioihin. Tasasen tappava arki. Suomi ja sateet, kylmät sateet. Harmaat pilvet taivaalla. Saan maanantaina palata töihin sillä samalla untuvatakkilla millä sieltä lähdinkin. Ettei ihan kokonaan masennuta palataan takaisin +33 asteen helteeseen ja muistellaan menneitä kuin pihakeinun mummot konsanaan. Lomat kuluu kuin siivillä. Vastahan tässä mietittiin matkalaukun sisältöä ja nyt sitä jo puretaan.


Mitä mieltä olen Unkarista, Balatonista? Unkarin plussat ja miinukset. Tässä listaus niistä.

Plussat!

+ Halpaa. Hyvin halpaa! Unkarilaisten keskipalkka hipoo just ja just 400 euroa kuussa joten voi vaan kuvitella maan hintatason. Ulkona syöminen alkupaloineen, juomineen ja ruokineen ihan ok ravintolassa saa noin 25 eurolla. Lasten spagettibolognese noin 2e. Lähijuna 80snt. Irtojäätelöpallo 80snt. Toisaalta taas perus H&M vaatteet on taas ihan Suomen hinnoissa joten Unkarilaisille ne on hintavia.

Kissakalaa. Niin hyvää etten ehtinyt kuvaa ottaa. 
Hermannin lemppari. Juustotarjotin. 
Isin lemppari.

Äitin lemppari. Hanhea!

+ LÄMPÖ! Kun Unkari heitettiin ilmoille epäilin onko siellä edes lämmin. Kyllä, siellä on lämmin. Hyvin lämmin. 30 jopa 35 asteen hujakoilla oltiin lähes kokoajan. Sateet ja hurjat ukkosmyrskyt painottuvat öihin. Balatonjärven vesi +25. Kun linnunmaidossa olis uiskennellu.




+ Ranta. Joka tosin oli maksullinen eikä ihme olihan siellä vesijumpasta lastenkerhoon ja pientä rantaravintolaa joka lähtöön. Siihen nähden pari euroa ei ole paha. Lämmin vesi ja matala ranta. Vaahtosammuttimen kokonen taapero saa kahlata melkein keskelle järveä ennen kuin vesi yltää edes leukaan asti.


Vesijumppa

+ Ystävälliset ihmiset. Autot anto tietä ja kerran tavattu tarjoilija moikkas rannalla. Respantäti otti Hermannin syliin ja siinä ne yhdessä teki töitä. Mun ylisosiaalinen lapsi heitti yläfemmat jokaisen unkarilaisen niin poliisin kuin kadunmiehen kanssa ja kaikki otti hymysuin vastaan. Miks musta tuntuu että kaikki ystävälliset ihmiset asuu muualla kuin Suomessa? Mikä meitä vaivaa?

+ Lyhyt lento. Paitsi että jouduttiin vielä Budapestista matkustamaan 3 tuntia junalla Balatonille. Matkustamista siis tulee mutta on se sen arvosta. Omalla autolla hurauttais yllättävän nopeasti Unkariin.

+ Ei turistirysä. Saksalaisten eläkeläisten suosiossa lähinnä. Yhtään suomalaista ei tullut vastaan. Toisaalta taas kun ei turisteja oli aika monen baarin/ravintolan ovella vain lappu luukulla.


+ B&B majoitus. Ihana ja kodinomainen. Saatiin vielä isompi huone mikä oltiin edes varattu. Takapihalla uima-allas ja pieni lasten leikkipaikka.




Miinukset!

- Unkarilainen ruoka ei ollut mitenkään super hyperlinkki ylistämisen arvoista. Ihan hyvää mutta ei ansaitse mitään sen suurempaa ylistystä. Paljon lihaa, rasvaa ja paprikamaustetta. Pizzaa ja hampurilaisia ei ravintolalistoilta löydy. Onko se sitten plussa vai miinus? Unohdin muuten maistaa gulassikeittoa.

- Huono englanti. Unkarilaiset ei puhu englantia tai niiden englannin taso on yhtä hyvä kun mun isällä.

Yhteenveto;

Loistava kohde perheille ja ihmisille ketkä rakastaa rauhaa ja rakkautta. Keszthely/Gyenesdias ei ole bilettäjien paikka. Shoppailu mahdollisuudet ihan ok. Taksi matkan päässä Gyenesdiasista on paikka nimeltä Heviz. Käytiin siellä pulahtamassa kuumassa lievästi radioaktiivisessa lähteessä johon en melkein uskaltanut mennä kun tiesin että jalkojen alla on 30 metriä syvää. Olin varma että joku nappaa mua varpaasta kiinni. Kuumalähde olis ollut varmaan hienompi kokemus talvella kuin nyt. +30 ilma ja +35 vesi. Oliko järkeä? Oli. Suosittelenko? Onhan se näkemisen arvonen mutta siinä se. 



Matkustelu on ihanaa. Ulkomailla mut valtaa niin suuri hyvänolon tunne joka ulottuu ihan päästä varpaisiin. Ei huolia ei kotitöitä. Vaikka pitkästä matkustamisesta ja huonosti nukutun yön seurauksena kotiin paluupäivänä oli kaikki lentokentällä kun perseeseen ammutut karhut. Mutta sellasta se on, se perhe lomailu! 


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Pikku vinkki taaperon kanssa matkustamiseen

Onko suunniteilla reissu taaperon kanssa? Mieti vielä. No ei kai sentään. Taaperon kanssa matkustaminen tuo mukanaan omat haasteensa. Varsinkin kun kyseessä on ikiliikkuja ei hetkeäkään paikoillaan oleva pieni vipeltäjä jolla tuntuu olevan ainakin tuhatjalkaa.


Tässä yksi ja ainut vinkki miten selvitä matkasta hengissä ja säilyttää oma mielenterveys,  ainakin osittain.

1. Heitä kaikki periaateet romukoppaan!
 
Jos periaatteena on sokeritonsuolatonmaidotonviljaton kannattaa kaikki ruoka ottaa mukaan Suomesta. Oon huomannut ettei ulkomailla olla niin hysteerisiä ruuasta kuin Suomessa. Koko kylästä eli välttämättä edes löydy vauvanruokaa.  +35 mittarissa eikä Hiirulaiselle maistunut oikein mikään. Jukurtti, SOKERIJUKURTTI! Rahka on ainakin Unkarissa ihan tuntematon käsite ja natural jukurttia en itsekkään pystynyt syömään. Puurosta näillä ei ole hajuakaan. Ei ruisleipää vaan kunnon pullamössöleipää mikä loppujen lopuksi jäi vain kiinni kitalakeen ja aiheutti kauhu tilanteita ja lähes ensiaputoimenpiteitä. Aamupalla Hiirulainen on joutunut huom!! joutunut syömään SUKLAAMUROJA. Ja sitä samaa pullamössöleipää. Ainut terveellinen ruoka ja mikä edes maistuu ja eritoten mitä täältä löytyy on banaani. Sitä on mennytkin niin paljon että vatsan toiminta on hyvin minimaalista tai sitten tuskallista.


Älä tuijota kelloa. Menkää fiiliksen mukaan. Ei lomalla tarvi kenenkään mennä nukkumaan klo 19.09. Varsinkin jos alla on jopa kahdet päikkärit koska taaperolla on niin kova meno päällä ettei vaan millään malta nukkua. Suosittelen silti edes yksiä päikkäreitä per päivä. Ilman päiväunia tulee ilta olemaan yhtä helvettiä. Jos niin hyvä tuuri sattuu käymään ja taapero nukahtaa NAUTTIKAA! Nukkukaa aamusin pitkään. Tai ainakin niin pitkään kun vaan pieni pomottaja antaa siihen luvan.


Jos mielii ravintolassa syödä itse rauhassa kannattaa taaperolle hankkia a) tekemistä esim se pahapaha tabletti josta voi laittaa lastenlaulut raikaamaan. b) iso kasa keksejä c) tai annat taaperon vipeltää pitkin ravintolaa. Älä huoli missään ei olla niin tiukkapiposia kuin Suomessa. Kukaan ei katso pahalla pientä vipeltävää söpöläistä. Hermanni kävi pari mutkaa ravintolankeittiössä josta hän tuli käsissään kakkutaikinatankoja ja seuraavalla kerralla kädessä loisti tikkari.


Lomalla kaikki on sallittua mikä vaan helpottaa jokaisen läsnäolijan elämää. Kotiin palatessa voikin sitten taas laittaa nutturaa hiukan tiukemmalle ja jatkaa tiukkaa terveellistä elämäntapaa ihan jokainen, vauvasta vaariin!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Miltä tuntuu 26-vuotiaasta?

Ei miltään. 


Aloin ihan miettimään että paljon mä nyt sitten täytinkään. 19 ei, 23 ei, 26 kyllä! Pieni ikäkriisi. 26-vuotias ei ole vanha mutta ei tässä enää mitään 18-vuotiaitakaan olla. Hyvä niin! Mitä vanhemmaks tulee tuntuu koko ajan paremmalta. Ei ole enää mitään ihme teini huolia. Kun kaikki jo on. Vakituinen työpaikka, perhe, lapsi, mies ja koti. Siinä on varmaan ne perus ihmisen saavutukset. Sivussa sitten vähän matkustelua mitä meidän perhe toteuttaa juurikin nyt. 

Rypyt lisääntyvät salakavalasti silmien alle.
26-vuotis syntymäpäivä alkoi leppoisasti. Elämäni miehien paljon onnea vaan laululla klo 6.55. Niin myöhään meillä ei oikeastaan nukuta koskaan. Paitsi lomalla. Hiirulainenkin on ymmärtänyt lomailun jujun. Lomalla nukutaan. Hyvin. Herätessä selkä oli jumissa. Iän tuomia varjopuolia. Aamupalaa terassilla vienon tuulen puhaltaessa ja lämpömittarikin oli klo 8.00 värähtänyt +20 yläpuolelle. Valmis aamupala auringon paistaessa terassilla mikäs siinä ollessa. 


 Synttäripäivää vietelty altaalla kellien. Päiväunien jälkeen siirryttiin rannalle. Sairaan siisti mutta maksullinen ranta. Pari euroa per nenä. Hiirulainen oli ilmanen. Balatonjärven vesi näytti olevan +26 asteissa. Niin lämmintä että jopa hieno peppu Hiirulainenki uskals istua ja leikkiä hiekkaleikkejä rantavedessä. Takana erittäin kuuma päivä. +32 ja äskön edelleen +30. Hiirulaiselle maistuu huonosti ruoka tässä paahteessa mutta tärkeintä että syö edes vähän ja juo paljon vettä. Uuvuttaa ihan totaalisesti. Ei tarvi paljon tuutulauluja laulella kun hän jo nukkuu. Eikä täällä mitää oikeesti ole kellitty. Juostu Hermannin perässä pää kolmantena jalkana. Pappa ja nonna oli autoreissulla Euroopassa ja saatiin pariksi päiväksi vähän huilia Hermannista. Ne päivät oli lepposia. Jatkoa ajatellen vois ottaa kavalkadin isovanhempia ja kummeja mukaan.


 Iltapalalla käytiin vielä syömässä hanhea ja hanhenmaksaa. Turvottaa. Aijon olla mehudietillä ainaki kaks viikkoa kun pääsen täältä kotia. Pääsen tai joudun miten sen nyt ottaa. Eksyin kattomaan suomen säätä ja ihan perus juhannus säätähän se näytti olevan. Voimia! Minä jatkan vanhenemista kohti kolmekymmentä.


HYVÄÄ YÖTÄ!

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

UNKARISSA OSA 1

Sunnuntaina saavuttiin Budapestiin. Lento meni paremmin kun hyvin. Ei mitään. Taaskaan. Ei nousussa eikä laskussa. Hyvä että ittekkään huomasin että kone laskettu, oli se niin ilmavaa menoa. Lento kesti huimat 2h 15 Min, se on pitkä aika 1,5 - vuotiaalle istua paikoillaan. Ilman suurempia kyyneliä säästyttiin. Luojan kiitos! Oltiin Budapestissa ensimmäinen yö ennen matkaa kohti Balatonia. Ensimmäisen hotellin tyyny oli sama kun olis nukkunu tiiliskivellä. Nukuin niin niin niin niin huonosti. Juna-asemalta alkoi seuraavat 3h juna/bussi matka. Junassa missä ei ollu ilmastointia vain ikkuna minkä sai auki. Ja sen metelin määrän voit vaan kuvitella. Ihan kun joku vetäisi kivirekeä. Hiirulainen onneks nukahti siihen meteliin ja siihen paahtavaa  kuumuuteen joka paahto suoraan ikkunasta. Ja siinä kun mukavasti oltiin vielä kiinni toisissamme alkoi hiki valua pitkin persettä. 5 minuutin vaihdolla junasta bussiin. 2 jättiläis matkalaukun, rattaiden ja Hiirulaisen kanssa. Siinä oli työtä. Kun tähä  junaan ei niin vain hypättykkään kun johonkin Vr:ääni. Tai olis ollu jos bussi olis edes lähteny ajoissa. Ei lähteny ei. Bussin saavuttua Keszthelyyn jouduttiin vielä kerran  hypätä paikallis junaan joka oli sama kun olis resiinalla menny. Melkein. 4 minuutin matkan ja huh vihdoin perillä. Pieni kävely mutta perillä kuitenkin. Kevyt 5 tunnin matkustus! Oli se sen arvosta.



 Ihanaa ihanaa ihanaa. Lämpö on niin ihanaa! Uima altaalla on ihanaa! Syöminen on ihanaa. Kaikki on lomalla niin ihanaa. Ei paljon paina laskupinot mieltä. Meijän majatalo on super siisti. Paljon siistimpi kun kuvissa. Täällä ruuat juomineen saa ravintolassa noin 20 eurolla. Paikallisjuna maksoi 80 senttiä. Ja mun suosikki redbull, euron!
Loppu loma meneekin vaan ollessa. Loikoillen. Nauttien. Hiirulainen osaa nauttia myös ja on nukkunu yöt erittäin hyvin. Sanoinki miehelle että kyllä tää lomailu on sitten helvetin rankkaan. Illalla ei tarvi pistää kun silmät kiinni niin taju on pois. Ja tää rauha ja hiljaisuus. Kaikki on ihan 6/5. Mikäs täällä ollessa kun laventelit kukkii ja aurinko paistaa. Unkari on tähän asti tosi jees!