Huomenna se alkaa, PÄIVÄKOTI!

Oi oi. Happi loppuu ja pyörryttää. Ei Hermannia vaan tätä äitiä. Huomenna alkaa nimittäin suuri ja uusi vaihde meijän elämässä nimittäin päiväkoti. Samalla alkaa myös tavallinen arki kun mieskin 2kk loman jälkeen palaa töihin ja elämä asettuu taas arki muottiin. Siihen tylsään ja tasaseen arki muottiin,eikä se loppu peleissä edes niin tylsää ole. Tavallista.

Miten päiväkodin työntekijää voi jännittää oman lapsen vienti päiväkotiin? Siinä se juju juuri onkin. Tiedän tasan tarkkaan mitä se on. Ja totuin jo liian hyvään Hermannin perhepäivähoitajaan. Siellä sitten joku miettii miksi täytyy viedä päiväkotiin jos tuntuu näin pahalta. Koska olen ajokortiton. Entinen hoitaja asui niin kaukana että mies pääsääntöisesti hoiti tuonnit ja viennit. Vaari vihreällä mazdallansa auttoi minkä suinkin pystyi mutta ei musta ole velvoittamaan isovanhempia tuomaan ja viemään. 

Ja onhan tässä jotain hyvääkin. Hermanni tulee samaan päiväkotiin missä mä olen itse töissä. Eri taloon kylläkin, mutta aivan viereen. Ja tämä kaikki sijaitsee noin 300 metrin päässä meidän kodista. Mikäs sen helpompaa kun töihin mennessä tiputtaa se hoitoon ja töistä päästessä napata se mukaan. Oon onnekkaassa asemassa kun mun omat tutut työkaverit hoitaa mun lasta. Tunnen ne ja tiedän niitten toimintatavat joten mun ei tarvi käyttää aikaa iltaisin pohtimiseen onkohan siellä päiväkodissa kaikki hyvin.

Onko kaikki tavarat valmiina? 

Sisätossut, kyllä!
Kuravatteet, kyllä!
Kumisaappaat, kyllä!
Unilelu, kyllä!
Kaikki vaatteet nimikoitu, melkein!
Vaipat, ei! Hups! 

 Jos Hermanni tietäis minne se huomenna on  joutumassa niin se ei kyllä nukkuis koko yönä. Tätä äitiäkin jännittää niin että taitaa koko yö mennä vaan sängyssä pyörimiseen. Tsempit kaikille päiväkoti uran aloittaville pienille ja suurille! Kaikille äideille pikku vinkki, itkekää vasta päiväkodin ulkopuolella! Ja tasa-arvon nimissä myös isät voi itkeä.

KODISSAMME ASUU RIIVIÖ!

Jostain kotimme uumenista on ryöminyt esiin pieni pellavapäinen pikku riiviö. Tällä pienellä riiviöllä on vain pahat mielessään. Silmät kiiluu timanttienlailla vain etsien lisää tuhottavaa. Yön pimeinä tunteina riiviö teroittaa hampaansa ja kyntessä. Riiviön jäädessä paikoilleen hänen aivonsa alkavat raksuttamaan ja keksimään lisää riiviöitävää. Paikalla oleva riiviö on pahan alku ja juuri. Riiviön ruokavalioon kuuluu kirjojen kannet, isin ja äidin varpaat, vessaharja ja roskiksen antimet. 

Riiviö on liikkeissään niin nopea ettei hänen liikkeitään näe edes hidastuskameralla. Kun luulet riiviön olevan paikassa A onhan oikeasti jo paikassa X! Riiviön pravuureihin kuuluu huomion ottaminen keinolla millä hyvänsä. Hyviä esimerkkejä on esimerkiksi pakastimen tyhjentäminen mustaherukoista, heittäytyminen äidin päälle kun äiti makaa lattialla, tavaroiden heittäminen, maidon kaataminen lattialle, puuron valuttaminen suusta pitkin leukaa ja kaulaa, vessanpöntöstä juominen, varpaista pureminen tai uhkarohkeiden temppujen näyttäminen esimerkiksi tikastuolille kiipeäminen ja potkuauton päällä seisominen. Vaikka olet antanut aivan kaiken huomiosi riiviölle se ei riitä! 

Riiviö on pitempi miltä hän paljaalla silmällä näyttää. Kun olet omasta mielestäsi asettanut kaikki vaaralliset esineet riiviön ulottumattomiin, riiviön kadotessa kulman taakse kasvaa hän ainakin 10 cm pituutta yltäen ihan joka paikkaa. Riiviö saattaa ylpeänä hymykorvissa tulla sen kaikista terävimmän kiinalaisen kokkiveitsen kanssa olohuoneessa. "Hei äiti kato!" 

Riiviö ei ymmärrä puhetta. Ei suomea eikä savoa. Voisi luulla että riiviö on kuuro tai korvaton. Kun riiviölle sanoo "EI!" luulee hän että hänelle kerrottiin juuri vitsipankin räjäyttävä vitsi ja hän vain nauraa päälle. 5 sek myöhemmin hän kokeilee samaa asiaa uudestaan ja kun häntä kieltää ja siirtää syrjemmälle riiviö loukkaantuu niin verisesti että saattaa heittäytyä lattialle ja vuodattaa krokotiilin kyyneleet.

Riiviömäisyys on ja pysyy. Siihen ei tepsi mikään, ei manaaja eikä kiertävä erityislastentarhanopettaja. Vain aika kadottaa riiviön. Kaikesta huolimatta riiviö tarvitsee rakkautta, haleja ja pusuja. Eihän kukaan voi olla rakastamatta omaa pikku riiviötä. 

Pssst.. Tykkää riiviöstä myös Facebookissa ELÄMÄ ON HERKKUA FACEBOOK

Oma aika. Uhka vai mahdollisuus?

Huomasin kuinka vähän jopa pelästyin kun kuulin miesten suuntavan yhdeksi yöksi Helsinkiin. Joudun olemaan yön yksin. Pärjäänkö mä edes? Jollekin varmaan olis ihan lomaa olla yksin. Joku varmaan pärjäis viikon tai kaks ilman lasta ja puolisoa. Mulle yks yökin tekee tiukkaa. Maanantai illalla kun laitoin Hiirulaista nukkumaan ja silittelin sen poskea ajattelin mielessä "Äitillä on nyt jo ikävä sua". En hirveen monta yötä ole ollu Hiirulaisesta erossa koska mulla ei vaan ole ollut tarvetta siihen. Vielä vähemmän kun päivät on töissä, siinä vaiheessa oon ollut Hiirulaisesta erossa jo 8 tuntia enemmänkin.

Meillä on niin vakiintuneet kaikki rutiinit että en osaa elää ilman niitä. Joskus harvoin kun Hermanni on ollut vaikka mummolassa saatan huomaamatta miettiä "Nyt sillä on välipalaaika" tai "Jokohan se on syönyt iltapalan".  Ja tietysti viestiä perään "Miten menee! “

 Tässäkin kävi se perus klassinen kun mulla olis kerranki ollu aikaa käydä vaikka kampaajalla tai tehdä mitä vaan. Ei kenelläkään ollu aikaa, ei kampaajalla eikä kellään. Yritinkö edes oikeesti, no en oikeestaan! Ehkä halusinkin olla omissa oloissani. Ei auttanu ku suunnata lenkkarinkärjet kohti lenkkipolkua. Jonka jälkeen minnekkäs muuallekaan kun porukoille saunomaan alkoholittoman siiderin kanssa. Tietoisesti vitkutellen ettei vaan tarvis mennä typö tyhjään kotiin. Kotona oli melkein aavemainen hiljaisuus. Vielä makaronilaatikko tulille ja puol 8 aikaan sänkyyn missä en kuitenkaan millään saanu unta. Pyörin ja hyörin melkein 12 saakka. Kerrankin kun olis oikeesti saanu käydä nukkumaan ja nukkua hyvin käytin ajan pyörimiseen ja miettimiseen kuinka voin pelastaa maailman lapset. 

 Oma aika on ihan kivaa mutta en mä sitä näin paljon tarvi. Riittää jos saa joskus käydä vaikka suihkussa rauhassa tai kerran vuodessa kampaajalla. Vaikka Hiirulainen on välillä niin raskas että olisin valmis lähettämään sen timbuktuun saman tien mutta on se niin rakas että siitä on todella vaikea olla erossa. Se ilo ja riemu on uskomaton kun taas nähdään että kyllä sitä kannattaa välillä vähän ikävöidäkkin.

VIIKONLOPPU MÖKILLÄ

Torstai iltana kamat valmiiksi kassiin. Perjantaina klo 06.00 vielä töihin pusertamaan työpäivä. Klo 13.30 kotiin niin että hippulat vaan vinku. Koko orkesteri kasseineen autoon ja menoks! Auton nokka kohti mökkiä. Lähtö oli niinkin nopea että unohdin A) hammasharjan ja B) yöpaidan ihan perus tavarat siis.

 Vastassa mökillä odotteli jo mummi ja isomummi. Se on niin suuri rikkaus että on isovanhempia ketkä välittää. Niistä on aina niin suuri apu ja helpotus kun on vähän enemmän silmäpareja kattomassa Hiirulaisen perään kun se mennä vipeltää pää kolmantena jalkana pitkin ja poikin. Hiirulainen nauttii kun on paljon seuraa.

Mökillä vaan oltiin. Syötiin 1,5 kiloa irtokarkkeja ja nautittiin. Nukuttiin erittäin erittäin hyvin. Hiirulainen nautti saunasta ja kävi ainakin 10 kertaa uimassa jäätävässä vedessä. On se niin rohkee. Ainakin välillä.  Hiirulainen pääs ajamaan ihan oikeeta traktoria ja leikkimään pikku serkkujen kanssa. Suomen säässä nähtiin niinkin erikoinen sääilmiö kuin aurinko.

 Kun ikää on tullu lisää on alkanu nauttia ihan erillailla mökkeilystä kun ennen. Nykyään kaipaa vaan sellasta rentoa olemista, ruokaa ja hyviä unia. Mikäs siinä istua mökin terassilla ja tuijottaa mettää samalla kun itikat syö jalat muhkuroille. Tai aamulla nakuna pulahtaa järveen. Melkein herää haaveet jo omasta mökistä. Se varmaan olis jo vanhuuden multihuipentuama, oma mökki. 

Mutta....

Se on maanantai. Paluu arkeen. Ja katse kohti seuraavaa viikonloppua.

Unkari, Balaton. Miten meillä menikään?

Se on loppu nyt. Loma on loppu. Arki hiipiii taas kuvioihin. Tasasen tappava arki. Suomi ja sateet, kylmät sateet. Harmaat pilvet taivaalla. Saan maanantaina palata töihin sillä samalla untuvatakkilla millä sieltä lähdinkin. Ettei ihan kokonaan masennuta palataan takaisin +33 asteen helteeseen ja muistellaan menneitä kuin pihakeinun mummot konsanaan. Lomat kuluu kuin siivillä. Vastahan tässä mietittiin matkalaukun sisältöä ja nyt sitä jo puretaan.

Mitä mieltä olen Unkarista, Balatonista? Unkarin plussat ja miinukset. Tässä listaus niistä.

Plussat!

+ Halpaa. Hyvin halpaa! Unkarilaisten keskipalkka hipoo just ja just 400 euroa kuussa joten voi vaan kuvitella maan hintatason. Ulkona syöminen alkupaloineen, juomineen ja ruokineen ihan ok ravintolassa saa noin 25 eurolla. Lasten spagettibolognese noin 2e. Lähijuna 80snt. Irtojäätelöpallo 80snt. Toisaalta taas perus H&M vaatteet on taas ihan Suomen hinnoissa joten Unkarilaisille ne on hintavia.

Kissakalaa. Niin hyvää etten ehtinyt kuvaa ottaa. 

Hermannin lemppari. Juustotarjotin. 

Isin lemppari.

Äitin lemppari. Hanhea!

+ LÄMPÖ! Kun Unkari heitettiin ilmoille epäilin onko siellä edes lämmin. Kyllä, siellä on lämmin. Hyvin lämmin. 30 jopa 35 asteen hujakoilla oltiin lähes kokoajan. Sateet ja hurjat ukkosmyrskyt painottuvat öihin. Balatonjärven vesi +25. Kun linnunmaidossa olis uiskennellu.

+ Ranta. Joka tosin oli maksullinen eikä ihme olihan siellä vesijumpasta lastenkerhoon ja pientä rantaravintolaa joka lähtöön. Siihen nähden pari euroa ei ole paha. Lämmin vesi ja matala ranta. Vaahtosammuttimen kokonen taapero saa kahlata melkein keskelle järveä ennen kuin vesi yltää edes leukaan asti.

Vesijumppa

+ Ystävälliset ihmiset. Autot anto tietä ja kerran tavattu tarjoilija moikkas rannalla. Respantäti otti Hermannin syliin ja siinä ne yhdessä teki töitä. Mun ylisosiaalinen lapsi heitti yläfemmat jokaisen unkarilaisen niin poliisin kuin kadunmiehen kanssa ja kaikki otti hymysuin vastaan. Miks musta tuntuu että kaikki ystävälliset ihmiset asuu muualla kuin Suomessa? Mikä meitä vaivaa?

+ Lyhyt lento. Paitsi että jouduttiin vielä Budapestista matkustamaan 3 tuntia junalla Balatonille. Matkustamista siis tulee mutta on se sen arvosta. Omalla autolla hurauttais yllättävän nopeasti Unkariin.

+ Ei turistirysä. Saksalaisten eläkeläisten suosiossa lähinnä. Yhtään suomalaista ei tullut vastaan. Toisaalta taas kun ei turisteja oli aika monen baarin/ravintolan ovella vain lappu luukulla.

+ B&B majoitus. Ihana ja kodinomainen. Saatiin vielä isompi huone mikä oltiin edes varattu. Takapihalla uima-allas ja pieni lasten leikkipaikka.

Miinukset!

- Unkarilainen ruoka ei ollut mitenkään super hyperlinkki ylistämisen arvoista. Ihan hyvää mutta ei ansaitse mitään sen suurempaa ylistystä. Paljon lihaa, rasvaa ja paprikamaustetta. Pizzaa ja hampurilaisia ei ravintolalistoilta löydy. Onko se sitten plussa vai miinus? Unohdin muuten maistaa gulassikeittoa.

- Huono englanti. Unkarilaiset ei puhu englantia tai niiden englannin taso on yhtä hyvä kun mun isällä.

Yhteenveto;

Loistava kohde perheille ja ihmisille ketkä rakastaa rauhaa ja rakkautta. Keszthely/Gyenesdias ei ole bilettäjien paikka. Shoppailu mahdollisuudet ihan ok. Taksi matkan päässä Gyenesdiasista on paikka nimeltä Heviz. Käytiin siellä pulahtamassa kuumassa lievästi radioaktiivisessa lähteessä johon en melkein uskaltanut mennä kun tiesin että jalkojen alla on 30 metriä syvää. Olin varma että joku nappaa mua varpaasta kiinni. Kuumalähde olis ollut varmaan hienompi kokemus talvella kuin nyt. +30 ilma ja +35 vesi. Oliko järkeä? Oli. Suosittelenko? Onhan se näkemisen arvonen mutta siinä se. 

Matkustelu on ihanaa. Ulkomailla mut valtaa niin suuri hyvänolon tunne joka ulottuu ihan päästä varpaisiin. Ei huolia ei kotitöitä. Vaikka pitkästä matkustamisesta ja huonosti nukutun yön seurauksena kotiin paluupäivänä oli kaikki lentokentällä kun perseeseen ammutut karhut. Mutta sellasta se on, se perhe lomailu!