Huomasin kuinka vähän jopa pelästyin kun kuulin miesten suuntavan yhdeksi yöksi Helsinkiin. Joudun olemaan yön yksin. Pärjäänkö mä edes? Jollekin varmaan olis ihan lomaa olla yksin. Joku varmaan pärjäis viikon tai kaks ilman lasta ja puolisoa. Mulle yks yökin tekee tiukkaa. Maanantai illalla kun laitoin Hiirulaista nukkumaan ja silittelin sen poskea ajattelin mielessä "Äitillä on nyt jo ikävä sua". En hirveen monta yötä ole ollu Hiirulaisesta erossa koska mulla ei vaan ole ollut tarvetta siihen. Vielä vähemmän kun päivät on töissä, siinä vaiheessa oon ollut Hiirulaisesta erossa jo 8 tuntia enemmänkin.
Meillä on niin vakiintuneet kaikki rutiinit että en osaa elää ilman niitä. Joskus harvoin kun Hermanni on ollut vaikka mummolassa saatan huomaamatta miettiä "Nyt sillä on välipalaaika" tai "Jokohan se on syönyt iltapalan". Ja tietysti viestiä perään "Miten menee! “
Tässäkin kävi se perus klassinen kun mulla olis kerranki ollu aikaa käydä vaikka kampaajalla tai tehdä mitä vaan. Ei kenelläkään ollu aikaa, ei kampaajalla eikä kellään. Yritinkö edes oikeesti, no en oikeestaan! Ehkä halusinkin olla omissa oloissani. Ei auttanu ku suunnata lenkkarinkärjet kohti lenkkipolkua. Jonka jälkeen minnekkäs muuallekaan kun porukoille saunomaan alkoholittoman siiderin kanssa. Tietoisesti vitkutellen ettei vaan tarvis mennä typö tyhjään kotiin. Kotona oli melkein aavemainen hiljaisuus. Vielä makaronilaatikko tulille ja puol 8 aikaan sänkyyn missä en kuitenkaan millään saanu unta. Pyörin ja hyörin melkein 12 saakka. Kerrankin kun olis oikeesti saanu käydä nukkumaan ja nukkua hyvin käytin ajan pyörimiseen ja miettimiseen kuinka voin pelastaa maailman lapset.
Oma aika on ihan kivaa mutta en mä sitä näin paljon tarvi. Riittää jos saa joskus käydä vaikka suihkussa rauhassa tai kerran vuodessa kampaajalla. Vaikka Hiirulainen on välillä niin raskas että olisin valmis lähettämään sen timbuktuun saman tien mutta on se niin rakas että siitä on todella vaikea olla erossa. Se ilo ja riemu on uskomaton kun taas nähdään että kyllä sitä kannattaa välillä vähän ikävöidäkkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti