perjantai 2. maaliskuuta 2018

Luojan kiitos loma ohi!

Talviloma vetelee viimeisiä päiviään. Tämä loma on ollut omalla tavallaan raskas,koska ulkona on joka päivä ollut niin kylmää että helvettikin on jäätynyt on ulkoilu jäänyt hyvin hyvin hyvin vähäiseksi.  Ja kun kaikki miljoona talvilomalaista jotka eivät kukaan myöskään ole saanut raitista ilmaa pakkautuu yhteen leikkipaikkaan on piru irti. Sekaisin  kaikki kuin seinäkellot, minä mukaan lukien. 


Meillä mies on ollut töissä koko viikon niin ollaa  saatu Hermannin kanssa olla ihan omissa oloissamme kaksin. Joka päivälle ollaan kuitenkin saatu jotain täytettä ettei päivät ihan oo menny seinille hyppimiseks. Maanantaina käytiin Hermannin kummitädin kanssa Aulangon kylpylässä. Se on aivan ihana paikka. Isot ikkunat joista aurinko paistoi suoraan sisään. Kun siinä itseään lilluteli laguuni altaassa samalla kun aurinko häikäisi olisi voinut silmät kiinni ja korvatulpat päässä luulla olevansa jossain vähän kauempanakin.

Parasta lomassa on ollut nukkuminen. On niin ruhtinaallista ja ihanaa että Hermannikin nukkuu melkein joka aamu puol 8 asti jopa 8 asti jos hyvin käy. Isin herätyskello vaan on aamuisin häirinnyt meitä lomalaisia. Siitä sitten ihan rauhassa ollaan nautittu aamupalaa sohvalla murustellen koko sohvan niin että siinä on jo ikävä istua. Ollaan Hermannin kanssa oltu toisissamme kiinni ihan iholla yötä päivää 24/7. Hän ei päästä äitiä hetkeksikään silmistä eikä otteesta. Ei yöllä eikä päivällä. On se hyvä että tää loma loppuu niin saadaan taas molemmat vähän etäisyyttä toisiimme vaikka niin kun joskus olen kirjoittanut että mulle riittää ihan vaan käydä rauhassa suihkussa niin olen taas valmis.

Ei siinä, Hermannin kanssa lomailu on ihan mukavaa mutta mun luonteelle ei sovi jouten olo. Tykkään lomista missä mennään jonnekin ja olisi jotain oikeaa tekemistä. Tai olispa edes kesä. Kun Hermanni vähän vielä kasvaa niin lomilla vain taivas on rajana! Tai sitten pankkitilin saldo.

Vielä paripäivää kiehnäystä sitten takas sorvin ääreen. Ja nenä kohti kesää, olenhan jo parit kesähousut hamstrannut kaappiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti